Lapsiystävällinen kunta – kehittämistyö

Kotka on ollut mukana Lapsiystävällinen kunta -mallin prosessissa (LYK) vuodesta 2020. Olemme kartoittaneet nykytilanteen vuosien 2020 ja 2021 aikana kuulemalla lapsia ja nuoria sekä heidän kanssaan toimivia ammattilaisia ja sen pohjalta laadittu toimintasuunnitelma. Lapsiystävällinen kunta -työn ensimmäisessä kaksivuotissyklissä on kaksi seurantatapaamista. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin kesällä 2022, kun kunnan nykytilan kartoitus oli valmis ja toimintasuunnitelmasta on tehty luonnos. Toinen seurantatapaaminen järjestettiin marraskuussa 2023, kun UNICEFin hyväksymää toimintasuunnitelmaa on toteutettu noin vuosi. Syksyllä 2024 on aika tarkastella, mitä tuloksia kunnassa on saatu aikaan. Arviointitapaamisessa arvioidaan Lapsiystävällinen kunta -työn prosessia ja sen tuloksia yhdessä UNICEFin asiantuntijoiden kanssa.

Jos UNICEF arvioi, että työ on edennyt tunnustuksen kriteerien ja mallin yleisten periaatteiden mukaisesti, se myöntää kunnalle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Tunnustuksen myöntämistä arvioidessaan UNICEF ottaa huomioon toimenpiteiden toteutumisen lisäksi prosessi-indikaattoreiden tasokuvausten vaatimukset, mahdolliset tulosindikaattoreiden muutokset, kunnan oman seurannan ja arvioinnin määrälliset ja laadulliset tulokset sekä lasten arvioinnin.

Lisää tietoa Lasiystävällinen- kunta mallista

http://www.lapsiystavallinenkunta.fi

Visio:

Kotkan siipien suojassa on lasten ja nuorten on turvallinen ja hyvä kasvaa sekä oppia yhdessä

Lapsiystävällinen kunta toimintasuunnitelmassa on 6 tavoitetta, jotka perustuvat Unicefin teemoihin ja heidän asettamiin indikaattoreihin. Kussakin tavoitteessa on vähintään 3 toimenpidettä toimenpiteiden tavoitteina on edistää lasten ja nuorten turvallista kasvuympäristöä vahvistamalla aikuisten sekä lasten dialogitaitoja vuorovaikutustilanteissa. Varmistaa lasten osallisuutta ja erilaisia osallisuuden kokemuksia  erilaisissa arjen toiminnoissa. Ottaa käyttöön laajemmin lapsivaikutusten arvioinnin osana päätösten valmistelua.

Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma

 

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja lapsen oikeuksien toteuttaminen on koko Kotkan yhteinen asia. Tavoitteet tehdään todeksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa, vapaa-ajalla, harrastuksissa ja kaupungin eri palvelualueilla. Jokaista toimijaa tarvitaan.