Uimahallit

Ajankohtaista

  • Karhulan uimahalli on suljettu alkaen 15.6.2024 –> (Noin vuoden kestävän osittaisen peruskorjauksen vuoksi, jonka aikana mm. hallin allasta korjataan.

Liikuntaa ja tapahtumia Kotkassa!

Uimahallit

Kotkan alueella toimii kaksi uimahallia, Kotkan saarella sijaitseva Uimala Katariina sekä Karhulan uimahalli.

Uiminen on monella tavalla hyvä liikunnan muoto. Uimahalleissa voi harrastaa uimisen lisäksi muutakin vesiliikuntaa.

Vesiliikunta edistää terveyttä ja pitää yllä hyvää kuntoa. Ohjattujen vesijumppien aikataulut löytyvät kummankin uimahallin nettisivuilta.

Toimi näin

Uimahallin käytöstä peritään sisäänpääsymaksu (alle 8-vuotiaat lapset aikuisen kanssa ja sotaveteraanit pääsevät maksutta).
Uintiaika pukeutumisaikoineen on yhteensä 1,5 tuntia (90 min). Kesäaikana ei aikarajoitusta ole.
Sinun tulee peseytyä huolellisesti ja käyttää puhdasta uimahallikäyttöön soveltuvaa uima-asua.
Alle 8-vuotiaalla ja uimataidottomalla lapsella tulee olla mukanaan täysi-ikäinen valvoja.
Kassa menee kiinni tuntia ennen ja uintiaika päättyy 30 min ennen uimahallin sulkeutumista.
Kuntosali suljetaan 45 min ennen uimahallin sulkeutumista.
Arkisin omalla rannekkeella pääsee kulkemaan sisälle jo 30 min ennen kassojen avautumista (Karhulassa pois lukien maanantai ja Kotkassa keskiviikko).

Uimahalleihin voi varata liikuntatilojen säännölliseen toimintakäyttöön harjoitusvuoroja. Ne on haettava kausittain liikuntapalveluiden julkisesti ilmoittamien hakuaikojen puitteissa.

Palvelupaikat kartalla

Asiointi