Töihin tai harjoitteluun kirjastoon

Rekrytoimme Kotkan kaupunginkirjastoon ajoittain uusia työntekijöitä. Löydät ohjeet erilaisten paikkojen hakuun alta.

Vakituiset työpaikat ja sijaisuudet

Rekrytoimme vain kaupunginhallituksen myöntämällä luvalla. Vakituiset työpaikat ja lähes kaikki sijaisuudet julkaistaan osoitteessa kuntarekry.fi. Vakituisia työpaikkoja ja sijaisuuksia voi hakea vain tämän palvelun kautta. Näet kulloinkin avoinna olevat paikat kirjoittamalla hakuun Kotkan kaupunki. Haettavien työpaikkojen tehtävät, kelpoisuusvaatimukset ja hakuaikataulu on kerrottu hakuilmoituksessa.

Työkokeilu

Haluatko takaisin työelämään? Työkokeilu voi olla hyvä vaihtoehto, jos olet ollut pitkään pois työelämästä tai haluat tunnustella omaa jaksamista työssä. Työkokeilun avulla tutustut työskentelyyn kirjastossa. Selvitä oikeutesi työkokeiluun ennen yhteydenottoa kirjastoon.

Kotkassa kirjaston työkokeilupaikoissa työskennellään kirjastojen järjestelytehtävissä. Työpäivän kesto on usein kuusi tuntia päivässä. Työhön voi kuulua ilta- sekä viikonloppuvuoroja sopimuksen mukaan. Työhön perehdytetään työsuhteen alussa. Tehtäviin vaaditaan kohtuullinen suomen kielen taito. Työkokeilupaikkoja on vain rajoitettu määrä. Haastattelemme hakemuksen perusteella sopivimmat hakijat.

Mikäli haet työkokeilupaikkaa, lähetä lyhyt hakemus, jossa kerrot itsestäsi, miksi haluat työkokeiluun kirjastoon ja osaamisestasi ja työkokemuksestasi osoitteeseen mikko.vainio@kotka.fi. Vastaamme työkokeilupaikkoja koskeviin sähköposteihin seitsemän työpäivän kuluessa.

Palkkatuki ja velvoitetyö

Palkkatuella työllistäminen Kotkan kaupunginkirjastossa on tauolla.

Siviilipalvelus

Kirjastossa saattaa silloin tällöin olla myös siviilipalveluspaikka haettavissa. Ilmoitamme avoimet siviilipalveluspaikat aina Siviilipalveluskeskuksen sivuilla. Ellemme ole siellä julkaisseet ilmoitusta, ei paikkojakaan ole tarjolla. Emme myöskään sovi paikoista etukäteen, ennen siviilipalveluksen alkua.

Jos esillä mahdollisesti tarjolla oleva palveluspaikka kiinnostaa sinua, lähetä ilmoituksen ohjeiden mukainen hakemus ilmoituksessa mainitulla tavalla. Yleensä tehtävä edellyttää pakettiauton ajoa ja siten vähintään B-ajokorttia.

Oppisopimus- ja koulutussopimuspaikat

Oppisopimus tarkoittaa opiskelua työsuhteessa, toisin kuin koulutussopimuskoulutuksessa, jossa opiskelijalla ei ole työsuhdetta. Molemmilla tavoilla oppimispaikkana toimii aito työympäristö ja lopputuloksena on ammattitutkinto. Lisätietoa näiden eroista ja omista mahdollisuuksista kannattaa etsiä myös itse.

Oppisopimus on ainoastaan toisen asteen koulutukseen käytettävä opintomuoto, silloinkin kun kysymyksessä on täydennyskoulutus.

Kirjastolla voi satunnaisesti olla tarjolla oppi- tai koulutussopimuspaikkoja, mutta ei yleensä useita kerrallaan. Tarkkaa ajankohtaa seuraavien paikkojen tulosta haettavaksi ei pystytä kertomaan.

Kirjaston oppi- ja koulutussopimuspaikat tulevat hakuun Kuntarekry.fi-palveluun. Näet tällä hetkellä avoinna olevat paikat kirjoittamalla hakuun Kotkan kaupunginkirjasto. Oppisopimuspaikkoja ei voi hakea sähköpostitse. Haettavien työpaikkojen hakuaikataulu on kerrottu hakuilmoituksessa.

Kesätyöt

Kirjastossa on ollut muutamia koululaisille tarkoitettuja kesätyöpaikkoja. Kesätyöpaikat tulevat vuosittain haettaviksi keväällä koko kaupungin yhteisessä kesätyöhaussa. Hakemusta suoraan kirjastoon ei käsitellä.

TET-harjoittelu

Lähetä hakemus sähköpostilla siihen kirjastoon, jossa haluaisit suorittaa TET-harjoittelujakson. Kerro hakemuksessasi itsestäsi ja miksi ja milloin haluat TET-harjoitteluun kirjastoon. Kirjastojen sähköpostiosoitteet löydät verkkokirjastostamme osoitteesta kyyti.finna.fi kunkin kirjaston sivulta. Otamme vuosittain vain joitakin TET-harjoittelijoita, joten ole ajoissa yhteydessä kirjastoon!

Kieliharjoittelu

Emme tarjoa kieliharjoittelupaikkoja.

Opintoihin liittyvä harjoittelu

Harjoittelijoiden rekrytointi sovitaan aina tapauskohtaisesti. Lähetä vapaamuotoinen tiedustelu osoitteeseen mikko.vainio@kotka.fi.