Kohderyhmät: Tapahtumat
-
Vesiliikennelain mukainen lupa
Moottorikäyttöisellä vesikulkuneuvolla suoritettavien kilpailujen tai harjoitusten toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen samalla vesialueella on haettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa. Lupaa ei kuitenkaan…
-
07.10.2020
Kymenlaaksossa tapahtumien järjestäjille uusia suosituksia
Kymsote on päättänyt antaa vahvan suosituksen, että Kymenlaaksossa ei järjestetä urheiluturnauksia, joihin tulee joukkueita eri paikkakunnilta. Suositus koskee niin juniori-…
-
08.06.2020
Itämeripäivä tavoittelee ennätystä – tarjolla neljännesmiljoona kala-ateriaa
John Nurmisen Säätiön lanseeraama, aina elokuun viimeisenä torstaina vietettävä Itämeripäivä juhlistaa Itämeren rikasta kulttuuriperintöä ja luontoa. Mukana on jo yli…
-
01.06.2020
Taidepihat – yhteistä tekemistä lapsiperheille
Koronakesänäkin voi Kotkassa osallistua lapsiperheille järjestettyyn kesätoimintaan, kun Taidepihat avautuvat. Yhdessä tekemiselle on järjestetty hieman erilaiset puitteet ja etäisyyksistä ja…
-
18.05.2020
Kotkassa ei järjestetä tänä kesänä puistokonsertteja
Kotkassa ei järjestetä tälle kesälle Sapokan vesipuistoon ja Karhulan jokipuistoon suunniteltuja puistokonsertteja. Syynä on vallitseva koronatilanne. Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelujen…
-
27.03.2020
Kotkaan suunnitellaan uutta talvitapahtumaa
Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut yhteistyökumppaneineen suunnittelee parhaillaan talvelle 2021 Kotkaan uutta tapahtumakokonaisuutta, joka kulkee tällä hetkellä työnimellä Talvimeripäivät. Tapahtuman suunnittelu…
-
28.02.2020
Vellamossa käsityökevät
Tutkimuksissa on havaittu, että käsillä tekeminen parantaa ihmisen kognitiivisia taitoja ja auttaa älyllisessä kehittymisessä. Käsityöt rentouttavat ja auttavat irrottautumaan arjen…
-
Nelosteatteri
Tilat Nelosteatteri toimii teatteri-, tanssi- ja musiikkiryhmien sekä kulttuurijärjestöjen ja muiden yhteisöjen kokous- ja harjoitustilana sekä pienten tilaisuuksien ja tapahtumien…
-
Kotkan Konserttitalo
Vuonna 1907 valmistuneen Konserttitalon on suunnitellut Eliel Saarinen. Aiemmin Työväentalona toiminut rakennus kunnostettiin ja restauroitiin perusteellisesti vuosina 1985 ja 1986….
-
Kulttuurin kohdeavustukset
Kohdeavustusta myönnetään yksittäisten Kotkan kaupungin alueella toteutettavien taide- ja kulttuuritapahtumien tai -hankkeiden tuottamiseen. Avustus on tarkoitettu erityisesti tapahtumiin ja hankkeisiin,…
-
Meluilmoitus
Toiminnanharjoittaja, jonka toiminta voi aiheuttaa erityisen häiritsevää melua tai tärinää, on velvollinen tekemään toiminnastaan kirjallisen ilmoituksen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Meluilmoitus tehdään…