Kohderyhmät: Asukkaat
-
Ympäristönsuojelumääräykset
Kotkan kaupungin ja Pyhtään kunnan ympäristönsuojelumääräykset koskevat mm. melun- ja pölyntorjuntaa, jätevesien käsittelyä ja eläinten pitoa. Voimassa olevat määräykset ja…
-
Kasvihuonekaasupäästöt
Kasvihuoneilmiössä kasvihuonekaasut muodostavat otollisen ilmakehän, jonka ansiosta maapallo on elinkelpoinen. Kasvihuoneilmiö voimistuu, kun kasvihuonekaasuja pääsee liikaa ilmakehään. Kun kasvihuoneilmiö voimistuu,…
-
Ekotukitoiminta
Ekotukitoiminta on toimintamalli ympäristöasioiden huomioimiseksi työpaikoilla. Työyksiköihin nimetään ja koulutetaan ekotukihenkilöitä, joiden tehtävänä on oman työnsä ohella edistää ympäristön kannalta…
-
24.10.2019
Virtuaalivesijumppaa uimala Katariinassa ja Karhulan uimahallissa
Virtuaalivesijumpan näyttötaulut ovat asennettu asiakaskäyttöön sekä Kotkan uimala Katariinaan että Karhulan uimahalliin. Näyttötaulut mahdollistavat omatoimisen vesijumpan virtuaaliohjauksen avulla. Asiakas voi…
-
Väestönsuojelu
Kunnat ovat rakentaneet yleisiä väestönsuojia, suojaamaan alueella asuvia, työskenteleviä tai oleskelevia sekä ulkona liikkuvia henkilöitä. Harvaan asutuilla alueilla, maaseudulla ja…
-
Tiedottaminen ja tärkeitä yhteystietoja
Kiireellisissä hätätilanteissa tulee aina soittaa yleiseen hätänumeroon 112. On myös suositeltavaa ladata puhelimeen 112-sovellus. Kotkan alueen pelastustoiminnasta vastaa Kymenlaakson pelastuslaitos. Siirry…
-
Haittaeläimet
Terveydensuojelulain (763/1994) mukaan Kotkan ympäristöterveydenhuollon palveluyksikkö voi velvoittaa kiinteistön tai yleisen alueen omistajan tai haltijan ryhtymään toimenpiteisiin vahinkoeläinten hävittämiseksi kiinteistöltä…
-
Muut uimahallipalvelut
Kahvila Uimala Katariinassa kahvilapalvelut tarjoaa uimaseura Aquila. Kuntosali Kuntosalia voit käyttää uimahallimaksulla. Kuntosali suljetaan 45 min ennen hallin sulkemista. (Huom….
-
Uimala Katariina
Ajankohtaista Jumppanäyttö pois käytöstä syyslomalla järjestettävän tapahtuman vuoksi: ma 21.10 klo: 12-13 ja 14-15 ti 22.10 klo: 10-11 ja 13-14…
-
Karhulan uimahalli
Ajankohtaista Karhulan uimahalli on suljettu 15.6.2024 –> (Noin vuoden kestävän osittaisen peruskorjauksen vuoksi, jonka aikana mm. hallin allasta korjataan.) Syksyn…
-
Lomakkeet – vuorojen haku
Tältä sivulta löydät linkit liikuntayksikön sähköisiin lomakkeisiin – Alla olevasta linkistä löydät tiedot, miten ja milloin haet vuoroja ja avustuksia:…
-
Olosuhdeselvitykset
Terveystarkastaja osallistuu julkisten tilojen sisäilmaselvityksiin. Sisäilmaongelmat tulevat usein esiin käyttäjien kokemana oireiluna joka saattaa johtua useista erilaisista olosuhdetekijöistä. Sisäilma-asioita, niihin…