Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kotkan kaupungin esi- ja perusopetuksessa opiskelevalla oppilaalla on oikeus saada riittävää koulunkäynnin ja oppimisen tukea koko perusopetuksen ajan. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Tuki kohdennetaan oppilaan tarpeen mukaisesti. Oppilaalle annettavia tukitoimia ovat mm. joustavat opetusjärjestelyt, tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityiset apuvälineet. Tukitoimet suunnitellaan yhdessä huoltajan, oppilaan, opettajan, laaja-alaisen erityisopettajan ja tarvittaessa opiskeluhuollon henkilöstön kanssa. Oppilaan saama tuki on joustavaa ja pitkäjänteisesti suunniteltua ja muuttuu tuen tarpeen mukaan ja tuen riittävyyttä ja tarpeellisuutta arvioidaan säännöllisesti. Tukea annetaan niin kauan ja sen tasoisena kuin on tarpeellista. Tukimuotoja käytetään kaikilla tuen tasoilla.
Yleinen tuki on tarkoitettu kaikille oppilaille, joilla tuen tarve esiintyy satunnaisesti.
Tehostettua tukea annetaan oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessa ja koulunkäynnissä säännöllistä tukea tai useita tukimuotoja samanaikaisesti. Ennen tehostetun tuen aloittamista laaditaan yhdessä oppilaan ja huoltajan kanssa pedagoginen arvio. Tehostettua tukea saavalle oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma, joka päivitetään vähintään kerran vuodessa yhteistyössä oppilaan, huoltajan tai tarvittaessa muun laillisen edustajan kanssa.
Erityistä tukea annetaan oppilaalle, jonka kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Ennen erityiseen tukeen siirtymistä laaditaan pedagoginen selvitys, johon kuuluu oppilaan ja huoltajan kuuleminen sekä usein asiantuntijalausunnot. Pedagoginen selvitys käsitellään moniammatillisesti. Erityisen tuen antamista koskevaa viranhaltijapäätöstä tarkastellaan ainakin toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä. Erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanemiseksi oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Suunnitelma laaditaan yhteistyössä oppilaan ja huoltajan tai tarvittaessa muun laillisen edustajan kanssa. Suunnitelma tarkistetaan vähintään kerran lukuvuodessa. Kotkassa tarkistus tehdään viimeistään ennen syysloman alkua.
Pienryhmät
Mikäli oppilaan oppiminen, kasvu ja kehitys tarvitsevat tuekseen pienryhmäopetusta, annetaan sitä sekä ala- että yläkoulussa. Pienryhmissä oppilas saa tukea oppimisen haasteisiin, toiminnanohjauksen vaikeuksiin, tunne-elämän ja sosiaalisen vuorovaikutuksen pulmiin ja kielen kehityksen vaikeuksiin. Mussalon koulussa järjestetään toiminta-alueittain etenevää opetusta. Pienryhmässä opiskelu tapahtuu joko kokonaan pienessä ryhmässä tai osittain integroidusti yleisopetukseen oppilaan tuen tarpeen mukaisesti.
Pidennetty oppivelvollisuus
Oppilaalla on oikeus pidennettyyn oppivelvollisuuteen, jos perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna kun lapsi täyttää kuusi vuotta ja se kestää 11 vuotta, jollei perusopetuksen oppimäärä ole sitä ennen suoritettu. Oikeus pidennettyyn oppivelvollisuuteen perustuu pedagogiseen selvitykseen ja lapselle tehdään aina erityisen tuen viranhaltijapäätös. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden opetus järjestetään joko yleisopetuksessa tai pienryhmässä.
Joustava perusopetus – JOPO
Joustava perusopetus (JOPO) on toiminnallinen ja työpainotteinen tapa suorittaa peruskoulu. Joustavan perusopetuksen (JOPO-luokka) tavoitteena on vähentää perusopetuksen keskeyttämistä ja ehkäistä syrjäytymistä.
Joustavaan perusopetukseen (JOPO) haetaan erikseen. Hakemuksen saa koulun opinto-ohjaajalta tai rehtorilta.
JOPO-luokalla opiskellaan yleensä noin 10 oppilaan pienryhmässä, vaikka ryhmäkoolle ei selkeää rajaa olekaan. Toiminnallisuus ja työpainotteinen opiskelu auttavat koulunkäyntiin motivoitumisessa ja omien vahvuuksien löytämisessä. JOPO-luokalla opiskelevan oppilaan tulee olla motivoitunut ja hänen tulee hyötyä toiminnallisista työtavoista. Oppilaan on oltava koulukäyntikykyinen ja kyettävä toimimaan erilaisissa oppimisympäristöissä. JOPO-luokalla opiskellaan ensisijaisesti yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaisin tavoittein.
JOPO on tarkoitettu lähinnä vuosiluokkien 8-9 oppilaille, joilla on alisuoriutumista ja heikko opiskelumotivaatio.
JOPO-ryhmät toimivat suunnitelman mukaan lukuvuonna 2024-2025 Karhulan, Karhuvuoren, Kotkansaaren ja Langinkosken kouluissa. Oppilaan oma JOPO-ryhmä ei automaattisesti ole omassa lähikoulussa, vaan joustavan perusopetuksen paikka voi olla muussakin koulussa, mikäli siihen on painavat perusteet. Näissä tapauksissa oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen yleisten koulukuljetusehtojen mukaisesti.
Kotkansaaren koulun yhteydessä toimii Koulupaja, joka on ensisijaisesti vain 9.-luokkalaisille tarkoitettu ryhmä. Ryhmään ohjautuminen tapahtuu usein yhteistyössä opiskeluhuollon kanssa.
Hakulomakkeen voi palauttaa omalle koululle, opetustoimen hallintoon (Taina Huhtala, Opetustoimi, Laivurinkatu 4, 48100 Kotka) tai Kotkan kaupungin kirjaamoon (Kotkan kaupunki, Kirjaamo, PL 205, 48101 Kotka). Valinnoista tehdään viranhaltijapäätös.
Lisätietoja saa kouluilta ja erityisopetuksen suunnittelija Taina Huhtalalta.
-
Erityisopetuksen suunnittelija
Taina Huhtala
Puh. +358405710347
Vastuualueet: oppimisen ja koulunkäynnin tuki, joustava perusopetus, valmistava opetus, oppivelvollisuuden aloittamisen siirtäminen, koulutapaturmat -
Peruskoulun rehtori
Juho Korhonen
Puh. +358407354861 -
Peruskoulun rehtori
Marianne Puumalainen
Puh. +358406433919 -
Peruskoulun rehtori
Anu Tiilikainen
Puh. +358400420982 -
Peruskoulun rehtori
Heidi Honkanen
Puh. +358408347923