Oppivelvollisuus ja sen laajentuminen
Oppivelvollisuus laajeni 1.8.2021 alkaen, kun uusi oppivelvollisuuslaki tuli voimaan. Laajennettu oppivelvollisuus koskee kaikkia vakinaisesti Suomessa asuvia lapsia ja nuoria, jotka olivat perusopetuksessa keväällä 2021 tai sen jälkeen.
Oppivelvollisuus alkaa, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta. Koulunkäynti on mahdollista aloittaa myös vuotta aiemmin tai myöhemmin. Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori:
- suorittaa toisen asteen tutkinnon tai
- täyttää 18 vuotta.
Opiskelu peruskoulun jälkeen
Peruskoulun päättyessä jokaisella on hakeutumisvelvollisuus. Kaikkien tulee siis hakea peruskoulun jälkeisiin opintoihin yhteishaussa, jatkuvassa haussa tai muulla tavalla.
Opiskella voi esimerkiksi:
- lukiossa,
- ammattikoulussa,
- tutkintoon valmentavassa TUVA-koulutuksessa,
- työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa TELMA-koulutuksessa tai
- aikuisten perusopetuksessa.
Opiskelu, oppimateriaalit ja opiskeluvälineet ovat maksuttomia. Yli seitsemän kilometrin mittaisiin koulumatkoihin myönnetään KELA:n koulumatkatuki.
Oppivelvollisuuden ohjaus ja valvonta
Huoltajalla on vastuu siitä, että lapsi tai nuori suorittaa oppivelvollisuuden.
Oppivelvollisuuden laajentaminen toi lisää vastuuta myös kouluille ja kunnille. Koulu ohjaa ja valvoo nuoren opintoja siihen saakka, kunnes nuori aloittaa opinnot toisessa koulussa. Opinnoista toisiin siirrytään ”saattaen vaihtaen” -periaatteella.
Jos nuori ei saa opiskelupaikkaa tai ei opiskele, nuoren asuinkunnalla on vastuu ohjata häntä eteenpäin. Kotkassa ilman opiskelupaikkaa olevia nuoria ohjaa oppivelvollisuuden kuntavalvoja.
Oppivelvollisuuden keskeyttäminen
Oppivelvollisuuden suorittaminen voidaan keskeyttää määräajaksi tai toistaiseksi. Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämiselle tulee olla oppivelvollisuuslain 7 §:n mukainen peruste. Oppivelvollisuus voidaan keskeyttää esimerkiksi sairauden perusteella tai silloin, kun lapsi tai nuori lähtee yli kuukauden ajaksi ulkomaille.
Keskeyttämistä voi hakea huoltaja tai muu laillinen edustaja taikka 15 vuotta täyttänyt nuori. Keskeyttämisestä kannattaa keskustella koulun rehtorin tai oppivelvollisuuden kuntavalvojan kanssa.
Siirry tästä oppivelvollisuuden keskeyttämisen hakemuslomakkeelle: Hakemus_oppivelvollisuudenkeskeyttaminen_Kotka.pdf
Lisätietoa
Oppivelvollisuuden laajentumisesta voi lukea lisää OKM: Oppivelvollisuus pitenee -sivulla.
-
Rehtori
Jouni Hyyrynen
Puh. +358404824788
Vastuualueet: oppivelvollisuuden kuntavalvoja -
Kehittämiskoordinaattori
Anu Vihavainen
Puh. +358403564981
Vastuualueet: maksuton koulukuljetus; hakemukset ja valmistelu -
Tukipalveluiden suunnittelija
Anne Suolanen
Puh. +358407076981
Vastuualueet: oppivelvollisuusilmoitus, koulukuljetukset, kouluun ilmoittautuminen, oppilaaksiottoalueetTavoitettavuus: Lomalla 18.12.2024 - 6.1.2025.