Esiopetuksen oppilashuolto
Tietoa esiopetuksen oppilashuollosta
Yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä esiopetuksen henkilökunta seuraa, arvioi ja kehittää yhteisön hyvinvointia. Yleisen hyvinvoinnin tukemiseksi toteutamme yhteisöllisiä tapahtumia, vahvistamme ryhmän ystävätaitoja ja kehitämme osallisuuden mahdollisuuksia. Samalla huolehdimme esiopetusympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja esteettömyydestä. Teemme työtä yhdessä lasten kanssa ja sinulla huoltajana on mahdollisuus olla mukana yhteisöllisessä työssä.
Yhteisöllisen oppilashuollon lisäksi lapsilla on oikeus yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Yksilökohtainen oppilashuoltotyö käynnistetään esiopetuksen henkilökunnan ja lapsen huoltajan kanssa yhteistyössä. Oppilashuollon työntekijöitä ovat koulun kuraattori, neuvolan terveydenhoitaja tai perhepalveluiden psykologi.
Huomioimme lapsen toivomukset ja mielipiteet häntä koskevissa ratkaisuissa iän, kehitystason ja muiden edellytysten mukaisesti. Oppilashuoltotyössä noudatamme voimassa olevia salassapitosäädöksiä.
Toimi näin
Ole yhteydessä oman esiopetusyksikön henkilökuntaan ja kerro lapseen tai perheeseen liittyvästä huolestasi. Henkilökunta voi ohjata sinut keskustelemaan tilanteesta tarkemmin oppilashuollon työntekijöiden kanssa (kuraattori, neuvolan terveydenhoitaja tai perhepalveluiden psykologi).
Lisäksi meillä on mahdollisuus kutsua tarvittaessa kokoon ns. monialainen asiantuntijaryhmä. Tästä saat lisätietoja esiopetuksen henkilökunnalta tai kuraattorilta.
Palvelupaikat kartalla
Asiointi
- Aittakorven koulu
- Haukkavuoren koulu
- Hovinsaaren koulu
- Korkeakosken koulukiinteistö; Korkeakosken koulun esiopetus; Korkeakosken esiopetus; koulusali
- Kyminkartanon koulu
- Käpylän koulu
- Langinkosken koulurakennus; Metsolan esiopetus; koulusali
- Mussalon koulurakennus; Mussalon koulun esiopetus; Mussalon esiopetus; Lähiliikuntapaikka
- Otsolan koulu
- Pihkoon koulu
- Ruonalan esiopetus
- Tavastilan koulu