Uimarannat
Yleiset uimarannat
Kotkan ympäristöterveydenhuollon palveluyksikkö tarkastaa kaikki Kotkassa ja Pyhtäällä sijaitsevat yleiset uimarannat valvontasuunnitelman mukaisesti. Tarkastus tehdään yhdessä rannan ylläpitäjän kanssa ja tarkastettavia asioita ovat esimerkiksi rannalla olevat käymälät ja pukutilat sekä jätehuolto. Rannan käyttäjiä on tiedotettava veden laadusta, uimavesiluokasta ja -profiilista. Kotieläimiä ei saa viedä yleisille uimarannoille.
Yleiset uimarannat jaetaan yleisiin uimarantoihin ja pieniin yleisiin uimarantoihin sen mukaan kuinka paljon käyttäjiä rannalla on. Yleisille uimarannoille laaditaan vuosittain näytteenottosuunnitelma, jonka mukaisesti näytteitä otetaan uimakauden aikana. Uimakausi kestää Etelä-Suomessa kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun.
Kotkan kaupungilla on neljä yleistä uimarantaa (Mansikkalahden ulkoranta, Santalahti, Tampsan monttu ja Äijänniemi) ja kaksi pientä yleistä uimarantaa (Mansikkalahden lastenranta ja Ruonala). Lisäksi Kotkassa on N&N Event Oy:n ylläpitämä Varissaaren uimaranta. Pyhtäällä on vastaavasti yksi yleinen uimaranta (Huutjärvi) ja neljä pientä yleistä uimarantaa (Antinniemi, Flakanäs, Purola ja Yläkoski).
Uimavesinäytteistä tutkitaan Escherichia coli -bakteeri, enterokokit ja tarvittaessa teetetään myös syanobakteerien eli sinilevän alustava tunnistus. Sinilevien esiintyminen tarkastetaan aina näytettä otettaessa sekä Santalahdessa kesäkuun alusta syyskuun loppuun osana valtakunnallista levätarkkailua. Näytteenoton lisäksi uimarannalla suoritetaan sääolosuhteiden arviointi, veden ja ilman lämpötilamittaus sekä aistinvarainen arviointi veden laadusta. Aistinvarainen arvioiti kattaa näkösyvyyden arvioinnin, makrolevien ja/tai kasviplanktonin havainnoinnin, sekä jätteiden, kuten öljymäisten ja tervamaisten aineiden, sekä kelluvien materiaalien esiintymisen.
Kotkan kaupungin yleiset uimarannat -verkkosivu
PYHTÄÄN KUNNAN YLEISET UIMARANNAT -VERKKOSIVU
STM:n asetus yleisten uimarantojen laatuvaatimuksista ja valvonnasta
STM:n asetus pienten yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta
Talviuintipaikat
Myös yleisölle avoimien talviuintipaikkojen veden laatua seurataan säännöllisesti talvikaudella.
Sinilevätilanne
Sinilevää havaittaessa niiden runsaus arvioidaan neliportaisella asteikolla (ei sinilevää/hieman sinilevää/runsaasti sinilevää/erittäin runsaasti sinilevää). Ympäristöterveydenhuollon palveluyksikkö vie tarvittaessa rannalle varoituskyltin koska sinileväpitoisessa vedessä uimista ei suositella. Sinilevätilanne saattaa kuitenkin muuttua nopeastikin sää- ja tuuliolosuhteista riippuen, joten uimareiden kannattaa pysyä tarkkaavaisina.
-
Terveystarkastaja
Emma Muurinen
Puh. +358406532887