Elintarvikehuoneiston perustaminen
Elintarvikehuoneisto tarkoittaa rakennusta tai muuta tilaa, jossa elintarvikkeita varastoidaan, kuljetetaan, käsitellään, valmistetaan, myydään tai tarjoillaan. Elintarvikehuoneistoksi katsotaan myös tila jossa valmistetaan elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa käytettäviä tuotteita, kuten kertakäyttöastioita, tai erilaiset elintarvikkeiden verkkokaupat.
Kotkaan tai Pyhtäälle elintarvihuoneistotoimintaa suunnittelevan toimijan neuvotaan ottamaan yhteyttä oman kunnan rakennusvalvontaan ja Kotkan ympäristöterveydenhuollon palveluyksikköön jo varhaisessa vaiheessa, jolloin voidaan antaa tilojen soveltuvuuteen ja riittävyyteen liittyvää ohjeistusta.
Elintarvikehuoneistotoiminnan aloittamisesta on ilmoitettava viimeistään neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista Kotkan ympäristöterveydenhuollon palveluyksikköön sähköisessä ilmoituspalvelussa (ilppa, linkki alla). Mikäli ilpan käyttö ei onnistu, pyydä sopiva lomake terveystarkastajalta. Myös toiminnan olennaisesta muuttamisesta tai lopettamisesta on tehtävä kirjallinen ilmoitus.
Vähäriskinen, pienimuotoinen yksityishenkilöiden tai harrastekerhojen elintarvikealan toiminta ei ole ilmoitettavaa toimintaa kun kyse ei ole elinkeinotoiminnasta.
SÄHKÖINEN ILMOITUSPALVELU ILPPA
Lisätietoja:
RUOKAVIRASTON OPAS RAVINTOLATOIMINNAN ALOITTAMISESTA
OHJEITA SÄHKÖISEN ILMOITUSPALVELUN KÄYTTÖÖN
-
Terveystarkastaja
Tarja Kemppainen
Puh. +358447024160 -
Terveystarkastaja
Mirva Lahtela
Puh. +358447024807 -
Ympäristöterveyssuunnittelija
Jenny Holm
Puh. +358407264163 -
Terveystarkastaja
Emma Muurinen
Puh. +358406532887 -
Terveystarkastaja
Mikko Hautamäki
Puh. +358447024808