Santalahden luontopolku
Kotkan kaupungin alueella on luonnonkaunis Santalahden luontopolku. Tämä uskomattoman upea ulkoilukohde houkuttelee kaiken ikäisiä kävijöitä ulkoilemaan ja tutustumaan alueeseen vuoden jokaisena vuodenaikana.
Lisätietoa Santalahden luontopoluista: Santalahti Resort -sivusto
Santalahden luontopolun opastekyltit ovat uusittu keväällä 2019. Luontopolun merireitti on maastossa merkitty sinisellä ja metsäreitti oranssilla värillä.
Santalahden luontopolun kartta
ЭКОЛОГИЧЕСКАЯ ТРОПА САНТАЛАХТИ
Koirien kiinnipidosta
Santalahden luontopolulla koirat on pidettävä aina kiinni. Muistathan huolehtia myös siitä, ettei koiran uloste jää poluille.
Koiranomistajien on hyvä muistaa, että metsästyslain säätämä koirien kiinnipitoaika on 1.3. – 19.8. Tuona aikana ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että koira on välittömästi kytkettävissä. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella muinakaan aikoina (ks. Metsästyslaki 53 §).
Kiviportaat ovat muinaismuistolain suojaamat Syrakin portaan. Nimensä nämä 1800-luvun lopulla rakennetut portaat ovat saaneet rakentajansa Syrak Mussalon mukaan. Kiviä ei saa siirtää!
Santalahden luontopolku sijaitsee pääosin Kotkan kaupungin omistamilla metsämailla ja ranta-alueilla Mussalossa. Reitin yhteispituus on noin 4,5 km ja se sisältää kaksi eri reittivaihtoehtoa. Noin 2,4 kilometriä pitkä metsäinen luontopolku kiertää Mussalon saaren keskiosissa sekä länsirannoilla. Rantapolku taas kulkee kallioisella saaristomeren etelärannalla, josta avautuu mahtavat merimaisemat Suomenlahden saaristoon. Tämän reitin pituus on noin 2,1 kilometriä.
Luontopolku on opastettu puihin maalatuilla merkeillä. Rantareitti on merkattu sinisillä ja metsäreitti oransseilla merkeillä. Reitti kulkee erittäin vaihtelevassa maastossa ja rastit esittelevät karujen kallioiden, metsien, merenrannan ja soiden kasvillisuutta ja eläimistöä. Näköalakallioilla voi ihastella saaristomaisemia ja seurata lintujen elämää.
Polulla on paikoin vaikeakulkuisempia osia, joissa on juurakoita ja kiviä. Reitin varrella on pitkospuita, puiden juuria ja paljaita avokallioita, jotka voivat olla liukkaita märällä kelillä. Sateen jälkeen on etenkin metsäreitillä jonkin verran kuraisia kohtia.
Rantareitin varrella on nuotiopaikka sekä pöytäryhmä. Tuothan makkaran paistamiseen tarvittavat polttopuut mukanasi, sillä grillipaikalla ei ole puita valmiina. Ethän jätä roskia nuotiopaikalle luontoon vaan tuot roskat mukanasi pysäköintipaikan läheisyydessä olevaan Molok-roskasäiliöön.
Koirat on pidettävä luontopolulla aina kiinni. Korjaathan myös koirien jätökset pois polulta.
Polulla ei ole talvikunnossapitoa. Siitä huolimatta polku on yleensä talvisin hyvin käveltävässä kunnossa, kun suuren kävijämäärät "tallaavat" polun. Paikoitellen polku voi kuitenkin olla "upottava" tai jäinen ja liukas, joten laita hyvät jalkineet luontopolulle.
Aukioloajat
Avoinna ympäri vuorokauden.
Käyntitiedot
Käyntiosoite
Kipparitie 4, 48310 Kotka