Asiasanat: koronavirus
-
05.06.2020
Osa palveluista otettu takaisin käyttöön
Osa kaupungin palveluista, jotka olivat koronaepidemian vuoksi suljettuina, on otettu jälleen käyttöön kesäkuun alussa. Ovensa avasivat mm. kirjastot, Merikeskus Vellamo,…
-
20.05.2020
Kotka hyvittää asiakkaille koronaepidemian aiheuttamat käyttökatkot liikuntapalveluissa
Kotkan kaupunki hyvittää kaikki ennalta ostetut uimahalli-, kuntosali- ja muut liikuntapalvelutuotteet, joita asiakkaat eivät ole voineet käyttää koronavirustilanteesta johtuvan liikuntapaikkojen…
-
18.05.2020
Kotkassa ei järjestetä tänä kesänä puistokonsertteja
Kotkassa ei järjestetä tälle kesälle Sapokan vesipuistoon ja Karhulan jokipuistoon suunniteltuja puistokonsertteja. Syynä on vallitseva koronatilanne. Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelujen…
-
14.05.2020
Kaupungit kaipaavat hallitukselta tukea, ennustettavuutta ja yhteistyötä koronakriisistä selviytymiseksi
Julkisen sektorin rahoituspohja on koronakriisin myötä heikentynyt ennen näkemättömällä tavalla. Hallitus on tunnistanut asian, mutta toistaiseksi kunnilla ja valtiolla ei…
-
12.05.2020
Liikuntapaikat otetaan Kotkassa käyttöön asteittain
Kotkan kaupungin liikuntatoimi on tehnyt suunnitelman kaupungin liikuntapaikkojen ja -tilojen käyttöönotosta, kun kaupungissa on nyt ryhdytty vähitellen muuttamaan koronaviruspandemian palveluihin…
-
08.05.2020
Ikäihmisten asiointipalvelu päättyy – asiakkaille tarjotaan muita vaihtoehtoja
Kotkan kaupungin yli 70-vuotiaille tarjoama maksuton asiointipalvelu loppuu perjantaina 15.5. kun asiointia hoitaneet kaupungin työntekijät palaavat omien töidensä pariin. Asiointipalvelu…
-
28.04.2020
Kymsoten Mäntykankaan lyhtyaikaishoidon yksikkö suljettu koronavirustapauksen takia
Kymsoten Mäntykankaan kehitysvammaisten lasten lyhytaikaishoidon yksikkö on suljettuna 28.4.–5.5. yksikköön liittyvän koronavirusinfektiotapauksen takia. Tartunta on todettu yksikön työntekijällä ja tartunnalle…
-
27.04.2020
Kotkan Meripäivät 2020 on peruttu
Kotkan kaupunginhallitus on päättänyt perua tämän vuotiset Kotkan Meripäivät. Maan hallitus linjasi 22.4, että yli 500 hengen yleisötilaisuudet on kielletty…
-
20.04.2020
Kotkan seudun bussiliikenne siirtyy kesäaikatauluihin
Kotkan kaupunki on päättänyt supistaa paikallisliikennettään, koska matkustus joukkoliikenteessä on vähentynyt vallitsevan epidemiatilanteen johdosta merkittävästi. Maanantaista 27.4. alkaen Kotkassa siirrytään…
-
15.04.2020
Kymsote vetoaa: ”Jatka rajoitusten noudattamista”
Uudenmaan alueen liikkumisrajoitukset päättyivät tänään. Eristyksen purkamisen vaikutuksia seurataan Kymsotessa tarkasti. Kymenlaaksolaisten toivotaan noudattavan rajoituksia edelleen. Uudenmaan ja Kymenlaakson tautitilanne…
-
14.04.2020
Kaupunginjohtaja Sirviö puhuu kotkalaisille
Kaupunginjohtajan puhe kotkalaisille: Hyvät kotkalaiset, olemme eläneet nyt muutaman viikon poikkeusolosuhteissa, jollaista harva pystyi ennakoimaan ja arvaamaan vielä muutama kuukausi…
-
14.04.2020
Poikkeustila supistaa joukkoliikennettä
Kotkan seudun joukkoliikennettä joudutaan supistamaan, koska matkustus busseissa on vähentynyt vallitsevan epidemiatilanteen johdosta merkittävästi. Tiistaista 14.4. alkaen perutaan toistaiseksi kaikki…