Kotkassa vietettiin Pohjoismaisia päiviä

Julkaistu 09.09.2024
Kotkan opetustoimenjohtaja Vesa Toikka ja Landskronan koulutuslautakunnan puheenjohtaja Ervisa Dani kävivät keskusteluja yhteisistä haasteista kohti vuotta 2030.

Kotkan kaupunki järjesti yhdessä Kotkan Pohjola-Nordenin ja valtakunnallisen Pohjola-Nordenin kanssa Pohjoismaiset päivät 6.–8.9. Päivien päätapahtuma oli ”Ystäväkunta- ja yhteistyöjuhlaseminaari” Merikeskus Vellamossa.

Päiville osallistui edustajia Kotkan pohjoismaisista ystävyyskaupungeista Landskronasta ja Fredrikstadista. Kotkan Pohjola-Nordenin vieraina oli edustajia sen oman, eteläisen alueensa yhdistyksistä.

Juhlaseminaarissa tuotiin esille hyviä käytäntöjä ja hyötyjä ystäväkuntayhteistyöstä. Pohjola-Norden esitteli liiton koulutoimintaa, ja nuorisovaltuuston edustajat ottivat kantaa tulevaisuuden jäsenyyteen liitossa. Lisäksi keskusteltiin mm. kuntien kansainvälisestä toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta sekä pohjoismaisesta ohjelmapankista.