Elämänikäinen oppiminen

Julkaistu 18.03.2024 Kirjoittajalta Pia Eskola

Maalis-huhtikuun blogin kirjoittaja on varhaiskasvatuksen opettaja Helena Hippala. Helenan perheeseen kuuluu aviomies ja viisi lasta sekä yksi lapsenlapsi. Mielimaisemaksi Helena nimeää Kotkasta Kymijoen rantamaisemat. Blogissa Helena kuvaa hänen elämänikäistä oppimista kohti varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuutta.

Omaa elämäänsä miettiessään monet ihmiset voivat nimetä hetkiä, jolloin heille tapahtui jotain niin merkityksellistä, että elämä sai uuden suunnan. Minulle tuo hetki oli ensimmäisen lapsemme syntymä. Maailmassa ei ole mielenkiintoisempaa aihetta, kuin seurata omien lasten kehitystä. Halusin tietää aiheesta enemmän ja hakeuduin opiskelemaan avoimen yliopiston kautta kasvatustieteitä. Hoidin omia lapsiani ja opiskelin kasvatustieteiden perus- ja aineopinnot. Avoin yliopisto oli tullut tutuksi jo metsätalousinsinööriksi opiskellessani. Silloin meitä kannustettiin suorittamaan ylimääräisiä opintoja Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. En arvannut, että nämä opinnot tulisivat osaksi yliopistotutkintoani tulevaisuudessa.

Nuorimman lapseni täytettyä kolme vuotta ryhdyin Kotkan kaupungin perhepäivähoitajaksi. Työt aloitettuani halusin saada mahdollisimman paljon tietoa juuri tästä tehtävästä. Olin yhteydessä Etelä-Kymenlaakson ammattiopistoon, jossa onnekseni järjestettiin perhepäivähoitajan ammattitutkintoon johtava koulutus. Opiskelin tutkinnon oppisopimuskoulutuksena, joten opiskelut linkittyivät luontevasti työhöni, jossa pääsin heti hyödyntämään kaikkea oppimaani.

Perhepäivähoitajan työ oli parasta aikaa työelämässä. Hoitolapset olivat kuin osa perhettämme. Sain omien lasteni lisäksi seurata aitiopaikalta myös hoidossa olevien lasten kehittymistä ja kasvamista varhaislapsuudessa. Omat lapseni kiintyivät hoitolapsiin, kuka leikkitoverina ja kuka hoivaavampana isosisaruksena.

Aika kului ja omien lasten kasvettua mielessäni syttyi jälleen kipinä opiskeluun. Tällä kertaa hakeuduin Itä-Suomen avoimen yliopiston kautta päivittämään kasvatustieteiden opintojani varhaiskasvatuksen puolelle. Opinnot oli kätevintä suorittaa etänä iltaisin perhepäivähoitajan työn ohessa. Kevään koittaessa hain tutkinto-opiskelijaksi Itä-Suomen yliopistoon. Saatuani paikan koin ristiriitaisia tunteita, koska oikeastaan pidin perhepäivähoitajan työstä erittäin paljon. Lapset ja perheet olivat minulle tärkeitä ja nyt joutuisin kuin pettämään heidät lopettamalla työskentelyni. Lisäksi tuntui hurjalta lähteä opiskelemaan Joensuuhun kauas perheestäni, sillä olinhan ollut kiinteästi kotona perheeni parissa pari vuosikymmentä.

Otin pelottavan askeleen kohti tuntematonta. Lähdin opiskelijaksi Joensuuhun. Valtaosa opiskelijoista oli melko nuoria mutta onnekseni joukossa oli myös ikätovereitani. Opiskelu oli todella mielenkiinoista ja monipuolista. Viikoilla syvennyin opintoihin ja joka viikonloppu matkustin perheeni luo. Vajaa kaksi vuotta meni hujauksessa ja valmistuminen varhaiskasvatuksen opettajaksi tuntui hyvältä. Hyvältä tuntui myös tietoisuus siitä, että tällä koulutuksella töitä löytyy.

Suosittelen kaikille, jotka vähänkin empivät opiskelemaan lähtemistä: lähtekää, jos vain yhtään kiinnostaa ja on mahdollista. Avoin yliopisto mahdollistaa etäopintoja todella laajasti, ja itselläni nämä aikaisemmat opinnot lyhensivät varsinaista tutkinto-opiskeluaikaa noin vuoden.

Lopuksi haluan vielä kaikille kannustaen sanoa, että selvittäkää opiskelumahdollisuudet itse kysymällä. Älkää lannistuko, jos seinä tuntuu nousevan pystyyn. Kannattaa edetä pala kerrallaan eteenpäin kohti uusia unelmia.

Sinua saattaisi kiinnostaa