Eelis Aalto palkittiin vuoden 2023 parhaana kotkalaisurheilijana
Julkaistu 06.02.2024Uransa kolmannen maailmanmestaruuden shukokai-karatessa viime kesänä voittanut Eelis Aalto palkittiin tiistaina Kotkan kaupungin vuoden 2023 parhaana urheilijana.
Maailmanmestaruuden lisäksi Kotkan Shukokaita edustava Aalto voitti Etelä-Afrikan MM-kisoissa kata-luokassa pronssia.
Vuoden nuoren urheilijan palkinnon pokkasi puolestaan kotkalainen, mutta Pyhtään Yritystä edustava Juuli Kostian, joka voitti viime vuonna voimanoston alle 18-vuotiaiden maailman- ja Euroopan mestaruudet. Vuoden 2023 MM-tulokset olivat sarjassaan maailmanennätyksiä. Lisäksi hän on saavuttanut jo yleisten sarjojen Suomen mestaruuksia voimanoston lajeissa.
Vuoden valmentajana palkittiin Peli-Karhujen koripallovalmentaja Pasi Pirkkalainen, jonka pitkäjänteinen ja monivuotinen juniorivalmennustyö samoissa ikäluokissa on luonut pohjaa lajin menestyksen jatkumiselle kaupungissa myös tulevaisuudessa. U 16-vuotiaiden Suomen mestaruus keväällä -23 on osoitus valmennuksen laadusta ja onnistumisesta.
Kotkan kuntoliikunnan kehittäjänä palkittiin Kymin Suunnistajat, jonka toiminnan keskeinen osa ovat Rannikkorastit-kuntosuunnistukset.
Rannikkorastit on eteläisen Kymenlaakson alueella toteutettava noin 50 kuntosuunnistustapahtumaa käsittävä kokonaisuus, jonka suunnittelussa on otettu huomioon erityisesti vasta-alkajat. Vuonna 2008 perusteellisesti uusittu konsepti on osoittanut toimivuutensa ja viime vuosina sitä on kehitetty entistä laadukkaammaksi ja kuntosuunnistuksen suosio matalan kynnyksen liikuntamuotona Kotkan seudulla on kasvanut valtakunnalliseen tapaan.
Toimintakeskus Savotassa järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa jaettiin myös useita ansioplaketteja menestyneille kotkalaisurheilijoille ja -valmentajille.
Ansioplaketit 2023:
- Jere Forsberg, Piili Ry Jousiammunnan Para EM pronssi Rotterdam 2023. Maapaikka Pariisin paralympialaisiin 2024, hopeinen ansioplaketti
- Jorma Paasi, Kotkan judoseura ry. Hopeaa judokatan avoimista pohjoismaiden mestaruuskilpailuista 26.8.2023, hopeinen ansioplaketti
- Kari ”Uuno” Aalto, Shukokai ry. Pitkäaikainen työ Kotkan Shukokain päävalmentajana sekä Suomen maajoukkueen valmentajana. Vuosi 2023 huipentui Kotkan seuran kolmanteen peräkkäiseen MM-kultaan, kultainen ansioplaketti
- Eelis Aalto, Shukokai ry. Cape Town MM -kisat heinäkuu 2023 Shukokai karaten MM-kulta kumitesta eli ottelusta, kultainen ansioplaketti
- Hanna Pikka, Shukokai ry. Shukokai karaten veteraanien SM-kisat kesäkuu 2023, SM-kulta naistensarjan katassa. Kilpailut pidetään Shukokai karateliiton jäsenseurojen kesken (15 jäsentä), hopeinen ansioplaketti
- Jari Pitkäkangas, Shukokai ry. Aikuisten SM-kisat helmikuu 2023 SM-kultaa veteraanimiesten katasarjassa. Kilpailut pidetään Shukokai karateliiton jäsenseurojen (15 seuraa) kesken, hopeinen ansioplaketti
- Aliisa Kiiski, Karhulan Katajaiset ry, YU/kävely. 3xSuomen mestaruus(N19): 3000 metrin hallikävely, 10km maantiekävely, 5000m kävely. Naiset: hallipronssi, 4. (Kalevan kisat). U20 EM 15. 10000 kävely, pronssinen ansioplaketti
- Kotkan Seudun invalidit /KSI Kotka(istumalentopallo), 2023 Suomen cup Mestaruus ja Suomen Mestaruus, hopeinen ansioplaketti
- Juho Oksman, Karhulan Katajaiset ry, Down-yleisurheilu. SM-hallikisat: 60 m 2., 200 m 1., pituus 3. / SM-kisat:100 m 4., 200 m 2., pituus 3. / Down-urheilijoiden EM-kisat (Italia):100 m. 6., 200 m 7., pituus 5, hopeinen ansioplaketti
- Krista Tervo, Karhulan Katajaiset ry, Moukari (N): PM (Kööpenhamina) 1., Kalevan kisat (Lahti) 3., MM (Budapest) 23., Suomi-Ruotsi maaottelu (Tukholma) 1./ 73.09 (SB), hopeinen ansioplaketti
- Jyrki Lindström, Kotkan Pursiseura – Kotka Segelsällskap ry, H-vene Lyhytrata SM-kulta, hopeinen ansioplaketti
- Jenni-Maria Rantala, Kotkan Pursiseura – Kotka Segelsällskap ry, Rataveneily GT30 luokan PM hopea, hopeinen ansioplaketti
- Nikita Nystedt sarja 80 kg Suomen mestaruus, hopeinen ansioplaketti
- Unto Jansson sarja 67 kg, Suomen mestaruus, hopeinen ansioplaketti