Ilpo ja Hannele Tolonen ovat Meripäivien neuvos ja neuvoksetar
Julkaistu 26.07.2023Aviopari Ilpo ja Hannele Tolonen ovat tämän vuotiset Kotkan Meripäivien neuvos ja neuvoksetar.
Kotkan kaupunki valitsee meripäiväneuvoksen ja -neuvoksettaren vuosittain tunnustuksena merkittävästä panoksesta Kotkan ja kotkalaisuuden hyväksi. Neuvospari julkistettiin yleisölle keskiviikkoiltana Kotkan Meripäivien avajaisissa.
Meripäiväneuvokseksi valittu Ilpo Tolonen tunnetaan Kotkassa palomiesurastaan ja ennen kaikkea Kymenlaakson pelastuslaitoksen pitkäaikaisena pelastuspäällikkönä.
Vuoden palomieheksi 2017 valittu Tolonen aloitti työuransa vuonna 1976 Kotkan palolaitoksen kesämiehenä ja teki palomiehen sijaisuuksia vuosina 1978–1980.
Sairaankuljettajan viran hän sai vuonna 1980, palomiehen viran vuonna 1984, paloesimiehen viran vuonna 1987 ja palomestarin viran vuonna 1992. Apulaispalopäälliköksi Ilpo Tolonen nimitettiin Haminan paloasemalle vuonna 2002 ja palopäälliköksi Kotkaan vuonna 2004.
Kymenlaakson pelastuslaitoksen pelastuspäällikkönä Tolonen aloitti vuonna 2008 ja jäi siitä virasta eläkkeelle vuoden 2020 alussa.
Ilpo Tolonen on työuransa aikana ollut näkyvästi kehittämässä valtakunnallista öljyntorjuntaa ns. SÖKÖ-hankkeessa, jossa varaudutaan suureen alusöljyvahinkoon ja luodaan toimintaohjeet öljyntorjuntaoperaation koordinointiin.
Lisäksi hän on toiminut 2000-luvulla Suomen viranomaissukeltajien toimikunnassa puheenjohtajana ja oli 2000-luvulla Suomen edustajana kansainvälisen paloalan järjestön CTIF:n Vaarallisten aineiden komissiossa.
Myös Meripäivillä Tolonen on tuttu hahmo, sillä hän vastasi 2000-luvulla eläköitymiseen saakka pelastusviranomaisen edustajana Meripäiviin liittyvistä turvallisuusjärjestelyistä ja luvituksista sekä tapahtumien aikaisista palotarkastuksista.
Tuore meripäiväneuvoksetar Hannele Tolonen on puolestaan tehnyt valtaosan työurastaan Kotkan kaupungin teknisissä palveluissa, mm. kaupungininsinöörinä ja ennen eläkkeelle jäämistään kaupungin teknisenä johtajana.
Vielä paremmin Hannele Tolonen (os. Alho) tunnetaan Kotkassa kuitenkin entisenä huippu-urheilijana, joka on valittu kaksi kertaa, vuosina 1977 ja 1978 Suomen parhaaksi naislentopalloilijaksi.
Maaotteluita Tolosella on 108 ja Suomen mestaruuksia yhteensä kuusi, joista viisi Karhulan Veikkojen paidassa ja yksi helsinkiläisen Kiri-60:n riveissä.
Arvokisoissa Hannele edusti Suomea kaksi kertaa, EM-kisoissa vuonna 1977 ja MM-kisoissa vuonna 1978.
Otaniemestä diplomi-insinööriksi vuonna 1980 valmistunut Tolonen työskenteli vuosina 1979–1991 TVH:lla, Kotkan ammattioppilaitoksessa ja TVL:n Kymen tiepiirissä.
Kotkan kaupungin teknisen toimialan palvelukseen hän tuli vuonna 1991 ja on toiminut kaupungilla kunnossapitoinsinöörinä, kaupungininsinöörinä ja teknisenä johtajana, josta virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 2018.
Kotkan Meripäivien järjestelyissä Hannele on ollut mukana koko kaupungin työuransa ajan miettimässä mm. tapahtuman aluetta ja tekniikkaa, turvallisuutta, liikennejärjestelyjä ja joukkoliikennettä.
Suurimpina saavutuksinaan Hannele ja Ilpo Tolonen pitävät kuitenkin kahta poikaansa ja kahta lastenlastaan.