Terve Suomi -tutkimus saapuu Kotkaan
Julkaistu 04.04.2023Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kutsuu 10 000 Suomessa asuvaa aikuista laajaan terveystarkastukseen talven ja kevään 2023 aikana. Kutsu lähetetään satunnaisesti valituille yli 20-vuotiaille. Tarkastuksessa selvitetään terveyttä, toimintakykyä ja myöhemmin kehittyvien sairauksien riskitekijöitä.
Kotkassa terveystarkastukset toteutetaan 26.4.–4.5. Paikkana on entinen terveys- ja hyvinvointipiste Luotsi Karhulassa, Karhulantie 30 (ylätasanne). Tutkimusaika voidaan siirtää tutkittavan toivomuksesta myös toiselle paikkakunnalle. Kutsu terveystarkastukseen saapuu valituille henkilöille noin 3–8 viikkoa ennen terveystarkastusaikaa.
Terveystarkastukset ovat osa THL:n laajaa Terve Suomi -tutkimusta, joka käynnistyi viime syksynä. Tuolloin 66 000 aikuista pyydettiin vastaamaan tutkimuksen kyselyosuuteen. Nyt osa heistä saa lisäksi kutsun ilmaiseen terveystarkastukseen. Tarkastuksia tehdään tammi-kesäkuun aikana 50 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.
”Tutkimuskokonaisuus on kansallisesti merkittävä ponnistus, jonka avulla koko väestön ja sen osaryhmien terveydestä ja hyvinvoinnista saadaan sellaista tietoa, jota ei muista tietolähteistä voi saada”, kertoo vastaava tutkija Annamari Lundqvist THL:stä.
Miksi kaikkien kutsun saaneiden kannattaa osallistua tutkimukseen?
Tutkimukseen valittujen henkilöiden kautta muodostuu kokonaiskuva Suomen väestöstä. Tämän vuoksi on tärkeää, että terveystarkastukseen osallistuvat kaikki kutsun saaneet – niin nuoret ja vanhat kuin itsensä sairaaksi tai terveeksi kokevat.
Yksittäiselle tutkittavalle kyse on ainutlaatuisesta tilaisuudesta saada hyvin kattavaa ja maksutonta terveystietoa itsestään.
”Terve Suomi -tutkimuksen tietojen avulla voidaan vähentää keskeisistä kansansairauksista johtuvia ennenaikaisia kuolemia ja toimintakyvyn rajoituksia sekä kehittää terveyspalveluja niin, että ne vastaavat asukkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin”, kertoo Annamari Lundqvist.
”Terve Suomi -tutkimus edeltäjineen muodostaa ainutlaatuisen tietopohjan vaikuttavan sosiaali- ja terveyspolitiikan tueksi.”
Mitä terveystarkastuksessa tehdään?
Tutkimuskäynnillä muun muassa mitataan verenpaine ja otetaan verinäyte, josta määritetään esimerkiksi D-vitamiini-, kilpirauhas- ja testosteronitasot. Lisäksi tutkitaan näkö ja kuulo, tehdään muistiin, tarkkaavuuteen ja fyysiseen kuntoon liittyviä tehtäviä sekä keuhkojen puhalluskoe.
Tutkimukseen liittyy myös kyselyitä, joilla kartoitetaan terveyttä, elintapoja ja toimintakykyä. Osaa terveystarkastukseen kutsutuista pyydetään osallistumaan myös syventäviin lisätutkimuksiin, joita ovat muun muassa hammaslääkärin tutkimus, alkoholinkäyttöä selvittävä haastattelu sekä nukkumista ja liikkumista kartoittava liikemittaritutkimus.
Tutkimukseen osallistuneet saavat itseään koskevat tutkimustulokset, mukaan lukien verinäytevastaukset ja tiedon henkilökohtaisesta riskistään sairastua esimerkiksi uniapneaan, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä tyypin 2 diabetekseen. Tarvittaessa tutkittavat saavat ohjeita terveytensä ja hyvinvointinsa kohentamiseksi.
Terveystarkastus kestää noin 1,5–2 tuntia, ja sen suorittavat koulutetut terveydenhuollon ammattilaiset.