Kunnon vessat Mansikkalahden uimarannalle (ID 317)

Julkaistu 08.09.2022

EI JATKOON

Bajamajat eivät ole oikein nykyaikaa näin keskeisellä alueella kuin Mansikkalahti.

Idean hyödyt

Uudistus lisäisi uimareitten viihtyvyyttä. Paljon on lapsiperheitä rannalla, heille Mansikkalahti voi olla todella tärkeä paikka. Myös turismia siistit vessat palvelisivat, kun on kävelyreitti Sapokasta Katariinanniemeen.

Mahdolliset yhteistyökumppanit

Kesäkahvilan pitäjä Mansikkalahdessa, voisi olla hänenkin etunsa, että olisi kunnon vessat.

Idean jätti Olli Kupiainen

Vastaus

Kiitos ideastasi ja osallistumisesta Kotkan kaupungin osallistuvaan budjetointiin. Valitettavasti ideasi ei edennyt jatkoon. Kotkan kaupungin asiantuntijat ovat perehtyneet ideaasi ja arvioineet sen osallistuvan budjetoinnin arviointikriteerien perusteella. Arviointikriteerit löytyvät täältä: Arviointikriteerit.

Kustannukset ylittävät reilusti osallistuvaan budjetointiin varatun määrärahan (15 000 euroa/alue), joten ideaa ei voida toteuttaa sen yhteydessä. Tämän tyyppisissä palveluissa on myös paljon ylläpitokustannuksia, jotka tulee huomioida myös näiden rakentamispäätösten yhteydessä ja siksi päätökset vaativat laaja-alaista tarkastelua.  Tarve on kuitenkin tiedostettu ja otamme ehdotetut paikat mielellämme talteen tulevaisuutta varten.