Koronatilanne rauhoittumassa, mutta epidemiaa ei voi vielä unohtaa
Julkaistu 01.06.2022Kymenlaakson koronatilanne on rauhoittumassa. Viimeisen kahden viikon aikana eli ajalla 18. – 31.5. on todettu 813 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 100 000 asukasta kohti nyt 501. Tartuntamäärä on kevään matalin, mutta koronatartuntoja todetaan edelleen koko Kymenlaakson alueella.
Positiivisten näytteiden osuus kaikista näytteistä on 31,2 %, kun se aiemmin oli pitkään yli 50 %. Kaikki koronavirukseen liittyvät tunnusluvut ovat laskussa, mutta tapausmäärien lasku on tasaantunut. Viikolla 19 uusia tapauksia oli 631, viikolla 20 niitä oli 462 ja viikolla 21 tapauksia oli 365.
Sairaalahoidossa on 18 potilasta, jolla on koronavirustartunta. Erikoissairaanhoidon potilaista alle puolella covid on sairaalahoidon ensisijainen syy. Sairaalahoidossa on viime viikkoina ollut 15 – 20 potilasta, jolla on koronavirustartunta.
Kymenlaaksossa esiintyy tällä hetkellä myös influenssaa, ja influenssaepidemia saattaa kestää poikkeuksellisesti pitkälle kesäkuuhun.
”Ihmiset liikkuvat nyt kaikkialla: torijuhlissa, kaupoissa, elokuvissa ja konserteissa. Toivottavasti kesä tuo helpotusta ja voidaan elää jo suhteellisen vapaasti uudenlaista normaalia. Oman harkinnan mukaan kannattaa edelleen käyttää maskia esimerkiksi väkijoukoissa. Maski ja hyvä käsihygienia antavat hyvää suojaa myös vatsatauteja ja influenssavirusta vastaan”, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa toteaa.
” Sairaana pitää edelleen pysyä kotona. Samoin muistutan, että aina on sopiva aika ottaa koronarokotus, jos ei ole vielä ottanut täyttä koronarokotussarjaa. Jos koronarokotus on kokonaan ottamatta, on viisasta alkaa varautua syksyllä mahdollisesti alkavaan uuteen korona-aaltoon ja ottaa koronarokotus”.
Kymsoten sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä kuten sairaaloissa, terveysasemilla ja hammashoitoloissa jatketaan edelleen maskin käyttöä, mikä koskee niin henkilöstöä kuin asiakkaitakin.
Alueellinen koronakoordinaatioryhmä keskusteli muun muassa syksyyn varautumisesta, sillä Suomessakin seurataan mahdollisia uusia virusvariantteja ja niiden mahdollista lisääntynyttä leviämiskykyä. Kuten aiemmissakin koronaepidemian vaiheissa on huomattu, koronavirukselle on muiden virusten tapaan tyypillistä, että ne muuntuvat koko ajan.
”Koronaepidemian tilanne on Kymenlaaksossa nyt menossa hyvään suuntaan, mutta koronaviruksen olemassaoloa ei voida valitettavasti unohtaa. Jokaisen on muistettava korona jo osana uutta normaalia elämää ja huomioitava tämä omassa toiminnassaan erilaisissa tilanteissa”, Mäntymaa sanoo.
Alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti kokoontua kesäkuussa vielä sovitusti kahden viikon välein. Seuraava kokous on 15.6.