Suomen suurin öljyntorjunnan testausallas rakentuu Kotkaan
Julkaistu 13.08.2020Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk rakentaa yhdessä Kymen Vesi Oy:n kanssa öljyntorjunnan testaus- ja harjoittelualtaan Kotkaan. Öljyntorjunnan ja -keräyksen monipuolinen simulointi on nyt mahdollista Suomen suurimmassa testialtaassa.
Allas rakennetaan Kymen Vesi Oy:n käytöstä poistetusta jäteveden ilmastusaltaasta. Testiallas mahdollistaa öljyntorjunnan tutkimuksen ja tuotekehityksen sekä torjuntamenetelmien harjoittelun eri öljytuotteilla ympäristön kannalta turvallisesti.
Testiympäristö toimii yhteisenä alustana öljyntorjunnan soveltavalle tutkimukselle, perustutkimukselle, yritysten laitekehitykselle sekä pelastusviranomaisten ja vapaaehtoisjärjestöjen harjoittelulle. Testiallas on merkittävä askel öljyntorjuntakyvyn varmistamiseksi, sillä aiemmin öljyntorjuntamenetelmiä ei ole ollut mahdollista testata tai harjoitella oikealla öljyllä tämänkaltaisessa mittakaavassa.
Öljyonnettomuudet paremmin hallintaan
Eri öljytuotteita testaamalla ja öljyntorjunnan toimenpiteitä harjoittelemalla saadaan uutta tietoa käytännön toiminnan suunnitteluun. Varautuminen onnettomuuksiin paranee ja onnettomuuden aikainen toiminta tehostuu. Uudet, hyväksi havaitut toimintamallit voidaan siirtää öljyntorjuntaviranomaisten valmiussuunnitelmiin. Tieto hyödyttää myös alan yrityksiä niiden laitekehityksessä.
”Testauksilla saadaan tietoa öljyisen materiaalin käsittelystä ja sen kustannusvaikutuksista. Samalla konkretisoituvat öljyyntyvän kaluston ja varusteiden huoltotoimenpiteet, välineet ja tilojen tarve. Torjuntatoimia tekevän henkilöstön oikeaoppisesta suojautumisesta ja suojavarusteiden merkityksestä saadaan myös uutta tietoa. Testauksen ansiosta Suomessa osataan jatkossa varautua paremmin öljyonnettomuuksiin ja suunnitella onnettomuuden aikaista toimintaa”, kertoo projektipäällikkö Antero Myrén Xamkista.
Altaan koko mahdollistaa monipuolisen testauksen ja harjoittelun
Pääallas on betonirakenteinen, pyöreä ja halkaisijaltaan 30 metriä. Altaan pinta-ala on 660 neliömetriä ja sen vesisyvyydeksi tulee noin 3 metriä. Altaalla voidaan testata ja harjoitella öljyntorjuntaa ja erilaisia öljynkeräysmenetelmiä.
Öljyyntyvää vesipinta-alaa voidaan säädellä öljypuomeilla tai erillisiä altaaseen sijoitettavia lisäaltaita käyttäen, jolloin on mahdollista luoda ASTM-standardin mukaiset testiolosuhteet laitetestaajille.
Altaaseen on mahdollista laskea noin 5 metrin pituinen öljyntorjuntavene. Lisäksi altaaseen rakennetaan rantaviivaa mallintava alue, joka mahdollistaa öljyyntyneen rannan simuloimisen. Ensimmäiset testaukset altaalla tehdään syksyn 2020 aikana.
Allas toteutetaan osana hankekokokonaisuutta, joka koostuu Öljyntorjunnan tutkimus- ja testausympäristön kehittämis- ja investointihankkeista.
Hankkeen rahoittajina toimivat Euroopan aluekehitysrahasto Kymenlaakson liiton kautta, Xamk, Kymenlaakson pelastuslaitos ja Merenkulun säätiö.
Yhteistyökumppaneita ovat Kymenlaakson, Itä-Uudenmaan, Helsingin kaupungin, Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Etelä-Savon pelastuslaitokset sekä Rajavartiolaitos, Suomen ympäristökeskus, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Kotkan ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos, Pelastusopisto, Meriturva, Neste Oy, Arctia Oy, Lamor Corporation ja WWF Suomi. Hanke päättyy 30.9.2021.