Alue- ja kuntavaaleihin runsas kuukausi – ennakkoäänestys alkaa 2.4.
Julkaistu 03.03.2025
Huhtikuussa järjestetään alue- ja kuntavaalit, jotka käydään samanaikaisesti. Ennakkoäänestys pidetään Suomessa 2.–8.4. ja ulkomailla 2.–5.4. Virallinen vaalipäivä on sunnuntai 13.4.
Aluevaltuustojen ja kunnanvaltuustojen jäsenet valitaan vaaleissa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kymenlaaksolaiset valitsevat vaaleissa:
- Aluevaltuutetut, jotka vastaavat Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä.
- Kunnanvaltuutetut, jotka vastaavat oman kotikunnan toiminnasta ja taloudesta. Kunnat vastaavat esimerkiksi opetustoimesta, liikuntapalveluista, vesihuollosta ja kaavoituksesta.
Kymenlaakson hyvinvointialue ja kunnat toivovat alueen asukkaiden lähtevän innokkaasti vaaliuurnille ja vaikuttavan siten maakunnan päätöksentekoon.
Äänestäminen alue- ja kuntavaaleissa
Kaikki äänioikeutetut kymenlaaksolaiset saavat äänioikeusilmoituksen postissa kirjeenä tai sähköisesti Suomi.fi-palvelussa, mikäli äänioikeutettu on ottanut Suomi.fi-palvelun käyttöön. Äänioikeusilmoituksessa kerrotaan oma äänestyspaikka, jossa vaalipäivänä äänestetään. Lisäksi äänestää voi ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikoista. Kaikki ennakkoäänestyspaikat ovat nähtävissä oikeusministeriön verkkosivuilla.
Äänestyspaikkojen järjestämisestä Kymenlaaksossa vastaavat Kymenlaakson kunnat eli Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.
Äänestyspaikoilla äänestäjälle annetaan kaksi äänestyslippua: violetti aluevaalien äänestyslippu ja valkoinen kuntavaalien äänestyslippu. Aluevaalien ehdokkaiden numerot alkavat numerosta 2002 ja kuntavaalien ehdokkaiden numerot numerosta 2.
Alue- ja kuntavaalien ehdokkaat vahvistetaan 13.3.
Mistä saan tietoa alue- ja kuntavaaleista Kymenlaaksossa?
Kymenlaaksolaiset saavat tietoa äänestyksen järjestämisestä sekä hyvinvointialueen että oman kotikuntansa verkkosivuilta. Kotikunta on se kunta, jossa asuu.
- Kymenlaakson hyvinvointialueen vaalisivut
- Haminan vaalisivut
- Kotkan vaalisivut
- Kouvolan vaalisivut
- Miehikkälän vaalisivut
- Pyhtään vaalisivut
- Virolahden vaalisivut
Lisätietoa alue- ja kuntavaaleista julkaistaan oikeusministeriön Vaalit.fi-sivustolla. Sivustolla kerrotaan muun muassa äänioikeudesta ja kotona äänestämisestä vaikeasti liikuntarajoitteisille.