Entisen Osuuspankin korttelin kaava valtuuston käsiteltäväksi
Julkaistu 03.03.2025
Kotkan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyisi asemakaavan muutoksen Kotkankatu 10:ssä sijaitsevassa, entisessä Osuuspankin korttelissa.
Kaavamuutoksella pyritään mahdollistamaan monipuolisen toiminnan edellytyksiä korttelissa myös tulevaisuudessa. Kaavanmuutoksen seurauksena julkisen rakentamisen korttelialue Kymenlaaksonkadun ja Kotkankadun kulmauksessa muuttuu liikerakennuksen korttelista asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi. Korttelialueelle saa sijoittaa myös hoiva- ja palveluasumista ja niiden toimintaan liittyviä tiloja sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia työtiloja.
Korttelin Kotkankatuun rajautuvan rakennusalan katutasokerroksen kerrosalasta vähintään 50 % tulee toteuttaa liiketilana. Kaavaratkaisu säilyttää korttelin läpi kulkevan jalankulku- ja huoltoliikenteelle varatun alueenosan sekä Kotkankadun puoleisen leveän jalankulkualueen, missä osa jalankulkualueesta on kadun puolella ja osa korttelin puolella. Korttelin ajoneuvojen pysäköinti on mahdollista jatkossakin toteuttaa maanalaisena pysäköintiratkaisuna, mutta se voidaan toteuttaa myös maanpäällisenä pysäköintinä.
Kaavanmuutoksen seurauksena entinen Kotkan seudun Osuuspankin rakennus, maanalainen pysäköinti sekä talousrakennus puretaan. Kaavaan liitetyn määräyksen mukaisesti entinen pankkirakennus on dokumentoitava ennen purkamista ja museoviranomaiseen tulee olla yhteydessä ennen purkuluvan myöntämistä ja rakennuksen dokumentointia.
Kaavaan liittyy korttelin suunnittelua ja rakentamista ohjaavia kaavamääräyksiä mm. kaupunkikuvan, hulevesien ohjauksen, piha-alueiden, muuntamon sekä uusiutuvan energian käytön hyödyntämisen osalta.
Kaavaehdotuksesta saatiin nähtävilläoloaikana lausunnot tai kannanotto seuraavilta tahoilta: Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Kymenlaakson museo, Kymenlaakson pelastuslaitos, Kymenlaakson Sähköverkko Oy, Kymen Vesi Oy, TUKES, Fingrid, Telia Company, Deski Telia Finland Oyj.
Kaavaehdotuksesta saadut lausunnot ja kannanotot eivät aiheuta muutostarvetta kaavakarttaan, merkintöihin tai määräyksiin.
Kaavaehdotuksesta jätettiin kolme muistutusta Kotkan Ympäristöseuralta, Rakennustaiteen seuralta ja Asunto Oy Kymenlaaksonkatu 14:stä. Kahdessa muistutuksessa esitetään kaavan palauttamista uudelleen valmisteluun ja kaavan muuttamista entisen pankkitalon säilyttämiseksi.
Rakennuksesta on jo aiemmin laadittu rakennushistoriaselvitys. Saatujen muistutusten vuoksi Kotkankatu 10:ssä sijaitsevasta entisestä pankkirakennuksesta on syksyllä 2024 teetetty rakennushistoriaselvityksen täydennys.
Selvityksen täydentäminen on kohdistunut etenkin rakennuksen historiallisen taustan ja kaupunkikuvallisen arvon tarkentamiseen. Näiden pohjalta on tarkistettu entisen pankkirakennuksen rakennustaiteelliset, historialliset sekä kaupunkikuvalliset arvot. Työn yhteydessä on vertailtu kohdetta muihin arkkitehtien Kaija ja Heikki Sirénin suunnittelemiin rakennuksiin, Kotkansaaren 1960–1970-lukujen rakennuksiin sekä Kymenlaakson ja muiden maakuntien maakunnallisesti arvokkaisiin kohteisiin.
Rakennushistoriaselvityksen täydennys ei tuonut esiin uusia arvoja, joiden valossa Kotkankatu 10:ssä sijaitseva pankkirakennus olisi suojeltava, eivätkä muistutukset siksi ole johtaneet kaavaratkaisun muuttamiseen. Kaavaselostusta on täydennetty laaditun rakennushistoriaselvityksen täydennyksen osalta.
Asunto Oy Kymenlaaksonkatu 14:n muistutuksessa esitetään huoli Kotkankatu 10:n viereisen katualueen sadevesiviemärijärjestelmän kapasiteetistä. Kaavan muutosalueen ulkopuolella, viereisellä katualueella sijaitsevaan sadevesiviemärijärjestelmään on kesällä 2024 tehty perusparannustöitä, joilla pyritään ehkäisemään rankkasateen aiheuttamaa tulvimista. Kyseinen katualue ei ole kaavanmuutosalueella.
Kaupunginhallituksen esityslista on luettavissa osoitteessa www.kotka.fi/esityslistat