Vihreä logistiikka ja tehokkuus – avaimet tuottoisiin investointeihin
Julkaistu 27.03.2025
Merikeskus Vellamossa järjestetään 15.4. kansainvälinen ”Logistics and Investments” -seminaari, jossa keskustellaan mm. siitä, miten kestävää kehitystä ei pitäisi nähdä vain ympäristötekona, vaan merkittävänä taloudellisen kasvun ja toimintojen tehostamisen ajurina.
Sea Focus Internationalin järjestämässä tapahtumassa kuullaan useiden kotimaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden näkemyksiä tehokkaan logistiikan merkityksestä sekä ajatuksia kannattavuuden ja tuottavuuden edellytysten parantamiseksi. Lisäksi keskustellaan siitä, miten vihreä logistiikka ja tehokas toiminta houkuttelevat investointeja ja avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Kymenlaakson seudulle suunnitellun kansainvälisen huipputapahtuman tarkoituksena on lisätä kiinnostusta aluetta kohtaa, ja keskustella sijoitusintresseistä sekä kasvumahdollisuuksista.
Sea Focus Internationalin tavoitteena on edistää ja mahdollistaa kontaktien luomista ja verkostoitumista sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien ideointia.
Keskustelevaa ja osallistavaa
Tilaisuus on tarkoitus pitää keskustelevana ja osallistavana. Keskustelun aiheita ovat mm.
- Millaista infrastruktuurikehitystä tarvitaan, jotta alueellinen solmukohta olisi houkutteleva sijoituskohde?
- Mitkä ovat logistiikassa suurimmat haasteet uusien teknologioiden käyttöönotossa, ja miten saada ne tehokkaasti valjastettua yritystoiminnan tueksi.
- Mikä rooli on julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä, kun kehitetään investointeja tukevaa logistiikkaa ja satamatoimintoja?
- Miten yritykset voivat integroida kestävän kehityksen osaksi logistiikkaa kannattavuudesta tinkimättä?
Seminaariosuuden jälkeen osallistujat pääsevät vielä tutustumaan XAMK:n ja Ekamin kehittämään merenkulun huippuluokan simulaatiokeskukseen ammattikorkeakoulun uudella kampuksella.
Puhujavieraina kansainvälisiä asiantuntijoita
Seminaaripäivän moderaattorina toimii FRANK KHO, toimitusjohtaja, EMEA, ATAI, Alankomaat ja puhujina:
TONI VANHALA, kehitysjohtaja, Kotkan kaupunki
ARI-PEKKA SAARI, toimitusjohtaja, Steveco Oy, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Satamaoperaattorit ry
KHALIL REHMAN AZIZ, toimitusjohtaja, MariApps Marine Solutions, Yhdistyneet arabiemiirikunnat
EIJA ROSSI, kaupallinen johtaja, HaminaKotkan Satama Oy
ANDRES UUSOJA, CCO, johtokunnan jäsen, HHLA TK, Viro
Dr. RV (AHILAN) AHILAN FREng, Chief Energy Transition Officer, ABL Group, Iso-Britannia
HANNA KORVENPÄÄ, toimitusjohtaja, Kühne+Nagel, varapuheenjohtaja, Elinkeinoelämän keskusliiton logistiikkavaliokunta, jäsen, liikennevaliokunta, Kauppakamarin satama- ja logistiikkalautakunnan puheenjohtaja, Helsingin seudun kauppakamari, Suomi
OLLI POHJANVIRTA, toimitusjohtaja, Nurminen Logistics Oyj, Suomi
JARKKO ARRAJOKI, toimitusjohtaja, Suomen Viljava Oy, Suomi
Lue lisää #MBIW2025 KOTKA
REKISTERÖINTI tapahtumaan.
#MBIW2025 on huhtikuussa 2025 järjestettävä dynaamisten konferenssi- ja verkostoitumistapahtumien sarja, jotka järjestetään eri kaupungeissa. Ohjelmassa on yli 90 puhujaa, edustaen lähes 30 kansallisuutta yli 20 maata. MBIW tarjoaa trendejä ja näkemyksiä tulevaisuuden merenkulusta ja logistiikasta.
