Maaliskuun VakaBlogi: Kiitos pienet opettajani varhaiskasvatuksessa

Maaliskuun vakabogin kirjoittaja Taina Mättö on pitkän linjan ammattilainen varhaiskasvatuksessa, joka edelleen tuntee kutsumusta ja innostusta työn äärellä. Vuorovaikutus ja kohtaaminen ovat Tainan tärkeitä työvälineitä, joiden avulla voi rakentaa siltoja ihmisten välille. Taina toimii varhaiserityiskasvatuksen suunnittelijana.

Kiitän kaikkia pieniä opettajiani, joiden kanssa työskennellessäni olen oppinut herkkyyttä havaita ja tunnistaa ryhmään kuulumisen tai kuulumattomuuden kokemuksia, osallisuutta tai toiseutta. Kiitos kasvaneista tuntosarvistani, jotka auttavat havaitsemaan ja ymmärtämään, miten tärkeää on tuntea olonsa turvalliseksi ryhmässä. Turva on oppimisen edellytys!

Olen kiitollinen kohtaamisista, jotka ovat täyttäneet päiväni, kiitollinen pienistä huumorin täyttämistä hetkistä, luottamuksesta, ystävällisyyteen vastaamisesta, yllätyksistä. Vuorovaikutuksen määrä on ollut välillä ylitsevuotavan runsasta, työpäivän jälkeen olen kaivannut vain hiljaisuutta. Mutta kuinka monia osuvia oivalluksia ja sukkelia sattumuksia onkaan mahtunut noihin kohtaamisiin!

Kiitos kun olen oppinut tunnistamaan omia tunteitani ja kipukohtiani tilanteissa, joissa käyttäytymisellään reagoiva lapsi on haastanut minut laittamaan peliin kaiken osaamiseni. Kiitos niistä hetkistä, kun olen onnistunut luomaan yhteyden haastajaani. Kohtaamiset ovat vaatineet omien kynnysten ylittämistä ja oman ajattelutavan muutosta, ponnistelua ja itsetutkiskelua: miksi juuri tällainen lapsen reaktio laukaisee minussa niin vahvan tunteen? Yhdessä olemme hengitelleet, laskeneet kymmeneen, juoneet vettä ja jäähdytelleet tunteiden vuoristoradalla.

Kiitos niistäkin kerroista, joina lopputulos on ollut vähemmän onnistunut ja se on vaatinut vielä illalla työstämistä uudelleen ja uudelleen. Epäonnistumisen tunteiden syvässä suossa olen voinut vain todeta, että ikävistäkin kokemuksista ja epäonnistumisista oppii, vaikkei se kovin miellyttävä tapa ole oppia. Kasvattamisen ja oppimisen parissa työskennellessä on itsekin aina oppimassa.

Kiitos siitä, että olette innostuneet minun ideoistani ja saaneet minut heittäytymään ja yrittämään parhaani. Kiitos siitä, että olen oppinut päästämään irti omasta etukäteissuunnitelmastani ja lähtemään sivupoluille teidän antamienne ideoiden johdattamana. Näissä hetkissä me kaikki olemme yhdessä oppijoita ja läsnä on leikkiä ja jaettua iloa!

Kiitos herätteistä kriittisyyteen, jonka avulla olen oppinut pohtimaan, löysinkö kullekin lapselle oikean ja sopivan roolin ja tehtävän yhteisessä tekemisessämme. Saivatko kaikki kokemuksia onnistumisesta, osaamisesta, ryhmään kuulumisesta? Huomioinko riittävästi myös sen lapsen, joka ei koskaan vaadi itselleen mitään vaan jää helposti toisten selkien taakse?

Kiitos siitä, että hetkittäin olen tavoittanut ajatusmaailman, jonka aikuisena usein huomaan olevan kadoksissa. On ollut riemastuttavaa tuntea joskus tanssivansa samaan tahtiin ja yhteisellä aallonpituudella pienten opettajien ajatusten kanssa.

Kiitos niistä hetkistä, kun olen nähnyt ja kohdannut pienen opettajani aitona, omana itsenään ja pystynyt laittamaan sivuun kaikki epäolennaiset ajatukset, jotka liittyvät lapsen taitoihin, ominaisuuksiin tai haasteisiin. Kiitos siitä vikkelästä, joka on vaatinut herkeämättömän huomioni ja kasvattanut itsehillintääni, kysymättä haluanko vai en. Kiitos siitä pienestä itkuisesta, joka on muistuttanut minulle, miten iso merkitys sydämeni lämmöllä ja suojaavilla siivilläni on tälle lapselle.

Nämä pienet opettajani ovat tehneet minusta juuri minut, kasvattaneet minusta myös sydämellään näkevän, tuntevan, huomioivan ja toisia arvostavan ihmisen. Pienten opettajieni ansiosta haluan olla työssäni rakentamassa yhteisöä, jossa vallitsee hyväksyntä, inhimillisyys ja armollisuus.

Asiasanat lapset varhaiskasvatus

Kohderyhmät Asukkaat Lapsiperheet

Jaa kirjoitus sosiaalisessa mediassa

• Facebook
• Twitter
• LinkedIn

Tietoa kirjoittajasta

Jari Laitinen

Muut julkaisutkirjoittajalta: Jari Laitinen