Karhulan päiväkodin hinta nousi
Julkaistu 24.03.2025
Kotkan kaupunginhallitus on hyväksynyt Karhulaan rakennettavan päiväkodin uuden kustannusarvioksi 7,65 miljoonaa euroa, mikä poikkeaa alkuperäisestä hankesuunnitelmasta.
Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Karhulan päiväkodin rakennushankkeen kustannusnousu 1,91 miljoonaa euroa huomioidaan vuoden 2026 talousarvion yhteydessä.
Päiväkoti oli vuonna 2021 mukana Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) Keino -vähähiilisen hankinnan kehittämisryhmässä, jossa haettiin ja jaettiin tietoa rakentamishankkeiden ympäristö- ja kustannusvaikutuksista. Kehittämishankkeen päätyttyä haluttiin jatkaa vähähiilisen ja energiatehokkaan ratkaisun kehittämistä ja hankesuunnitteluvaiheen yhteistyökumppaniksi valikoitu Granlund Oy. Hankinta sisälsi myös tavoitehinta-arvion laskemisen hankesuunnitelman tilaohjelman mukaisesti. Tavoitehinta-arvioksi tuolloin laskettiin 5,823 miljoonaa euroa.
Rakentamisen aikataululle oli hankesuunnitelmassa esitys, että suunnitelmat valmistuvat helmikuun 2025 loppuun mennessä, rakentaminen alkaa keväällä 2025 ja rakennus valmistuu ja on otettavissa käyttöön kesällä 2026.
Vuoden 2025 talousarviossa hankkeelle on varattu 2,8 M€ ja taloussuunnitelmassa vuodelle 2026 on varattu 2,8 M€. Suunnitteluun käytettiin vuonna 2024 yhteensä 140 000 €. Suunnittelu käynnistettiin hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen kilpailuttamalla kokonaissuunnittelu ja suunnittelu käynnistyi toukokuussa 2024. Kokonaissuunnittelun toteuttajaksi kilpailuttamalla saatiin Granlund Oy. Ennen päiväkodin suunnitelmien valmistumista tarkistettiin tavoitehinta-arvio uudelleen samalla kustannuslaskijalla, joka oli laskenut hankesuunnitteluvaiheen tavoitehinta-arvion. Vuodenvaihteen suunnitelmatilanteen mukaan laskettuna tavoitehinta-arvioksi saatiin noin 8 M€.
Tavoitehinta-arvion ylitystä on käyty kustannuslaskijan kanssa läpi ja suunnittelussa ryhdyttiin korjaaviin toimenpiteisiin niiltä osin, kuin se on toteutuksen näkökulmasta järkevää ja käyttäjien näkökulmasta mahdollista. Kustannuksia voitiin laskea jonkin verran mm. rakennusta siirtämällä niin, että piha-alueen ja kulkuteiden määrää saatiin vähennettyä.
Itse rakennusta voitiin pienentää niin, että poistettiin läpi kuljettava välikkö, joka on ulkotilaa ja erotti varastotilat muusta päiväkotirakennuksesta. Päiväkodin varsinaisiin toimintatiloihin ei tehty muutoksia. Muutosehdotukset on käyty läpi suunnitteluhankkeeseen osallistuneen varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa, ja he ovat korjaavat toimenpiteet hyväksyneet.
Yksittäisinä isoimpina tekijöinä tavoitehinta-arvion ylittymisessä voi mainita seuraavat:
- Viranomaisvaatimuksena esitetyn väestönsuojatilan kokoa ei hankesuunnitteluvaiheen kustannuslaskennassa tapahtuneen virheen vuoksi ollut huomioitu riittävän suureksi.
- Ilmanvaihtokonehuoneen tila oli hankesuunnitelman tavoitehinta-arviossa laskettu liian pieneksi.
- Piha-alue ja kulkutiet ovat suunnitelmissa toteutuneet laajempina, kuin tavoitehinta-arviolaskelmassa.
- Huonekorkeus on suunnitelmissa mm. ilmanvaihtokanavien ja muiden teknisten sijoitusten vuoksi suurempi kuin tavoitehinta-arviossa, mikä kasvattaa rakennuksen tilavuutta.
Uusi kustannusarvio on 7,65 M€ (alv 0 %).
Lainaa Kotkan Asunnoille

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntäisi kaupungin tytäryhtiölle Kotkan Asunnot Oy:lle 3,2 miljoonan euron suuruisen peruskorjausinvestointien rahoittamiseksi tarkoitetun lainan. Laina-aika noin 20 vuotta ja se alkaa ensimmäisen erän nostosta ja päättyy 31.12.2045.
Laina käytetään peruskorjaushankkeiden rahoittamiseen, jotka käynnistyvät tänä vuonna. Mittavin hanke on Hovinsaarella sijaitsevan Ilmarisenkatu 13:n linjasaneeraus ja asuntomuutokset.
Vakuuksiksi Kotkan Asunnot tarjoaa Kotkassa sijaitsevan kiinteistöjen Isännänraitti 10 ja Tasaajankatu 4 vuokraoikeuteen kohdistuvia kiinnityksiä.
Mukaan pyöräpysäköinnin kehittämishankkeeseen
Kaupunginhallitus päätti lisäksi, että Kotka hakee valtionavustusta pyöräpysäköinnin kehittämishankkeeseen ja sitoutuu hankkeen toteuttamiseen, mikäli Traficomilta saadaan avustukselle myönteinen avustuspäätös. Lisäksi pyöräpysäköinnin kehittämiseen varataan 80 000 euron investointimääräraha vuosien 2026 ja 2027 talousarvioon.
Kotkan kestävän liikkumisen ohjelmassa yksi teema on edistää pyöräliikennettä nostamalla pyöräpysäköinnin palvelutasoa käytetyimmissä ja potentiaalisimmissa kohteissa. Pyöräpysäköinnin kehittäminen pysäkkien yhteydessä nostettiin myös Kotkan seudun kestävien matkaketjujen kehittämissuunnitelmassa yhdeksi keskeiseksi toimenpiteeksi.
Pyöräpysäköinnin kehittämiseksi on valmisteltu hanke vuosille 2025–2027. Hankkeen aikana laaditaan pyöräpysäköinnin yleissuunnitelma ja rakennetaan pyöräpysäköintipaikkoja yleissuunnitelman mukaisesti. Hanke kohdistuu kaupungin palvelukiinteistöihin sekä kaduille ja yleisille alueille, joissa merkittävä osa pyöräpaikoitusten kehittämisestä kohdistetaan joukkoliikenteen pysäkkien yhteyteen, eli polkupyörä – paikallisliikenne –matkassa pyörän liityntäpysäköintiä varten.
Tavoitteena on parantaa pyöräpysäköinnin määrän lisäksi myös laatua esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuksia runkolukitukseen. Pyöräpysäköinnin laatu toteutetaan Pyöräliikenteen suunnitteluohjeen mukaisena.
Hankkeelle haetaan Traficomin Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman valtionavustusta. Ohjelmassa tuetaan hankkeita, joissa parannetaan kävelyn ja pyöräliikenteen olosuhteita katuverkolla tai kunnan maalla sijaitsevissa kohteissa.
Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa tuetaan ensisijaisesti hankkeita, joilla pyritään lisäämään kävellen ja pyörällä tehtyjen matkojen kulkutapaosuutta parantamalla kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita sekä lisäämällä näiden kulkumuotojen houkuttelevuutta arjen matkoilla.
Avustusta myönnetään infrastruktuurin, kuten väylien, niiden varusteiden, pyöräpysäköinnin yms. rakentamiseen tai parantamiseen.
Tilinpäätös hyväksyttiin
Kaupunginhallitus päätti myös hyväksyä vuoden 2024 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen, lähettää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.
Lue myös https://www.kotka.fi/2025/03/kotkan-kaupunkikonsernin-tilikauden-tulos-on-tasapainossa/
Kaupunginhallituksen esityslista on luettavissa osoitteessa www.kotka.fi/esityslistat