Vaka blogi: Uudistuvan johtajuuden vaikutukset päiväkodin johtajien työhyvinvointiin
Julkaistu 11.12.2024 Kirjoittajalta Jari LaitinenMitä meille kuuluu KEIJO-kehittyvä johtaminen hankkeen jälkeen ?
Joulukuun blogin ovat kirjoittaneet Turun ammattikorkeakoulusta ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Blogi on tutkimusartikkelimainen ja kertoo mielenkiintoista tietoa varhaiskasvatuksen johtamisesta. Kirjoittajista Heidi Porttila työskentelee hallinnollisissa tehtävissä Kotkassa, kun taas Anna Takala toimii varhaiskasvatusyksikössä Kotkan ulkopuolella.
Viime vuosien johtajuuden murroksen seurauksena päiväkodin johtajan työ on entisestään moninaistunut, kun johdettavana voi olla useita päiväkoteja sekä eri varhaiskasvatuksen toteutusmuotoja, minkä lisäksi varhaiskasvatukseen on tullut lainsäädännöllisiä, hallinnollisia ja opetussuunnitelmallisia muutoksia. Kotkan varhaiskasvatuksen johtamiskokonaisuudet ovat organisaatiomuutoksen vuoksi muuttuneet ja osin kasvaneet. Kotkassa syntyi tarve uudenlaisten johtamistapojen kehittämiselle sekä työparijohtamisen vahvistamiselle, työparina yksikön apulaisjohtaja.
Kotkan varhaiskasvatuksessa toteutui opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä erityisavustuksella varhaiskasvatuksen laadun, arvioinnin ja johtamisen kehittämishanke ajalla 1.9.2022 – 31.12.2023. KEiJO-kehittyvä johtaminen hankkeen kautta saatiin uusi suunta Kotkan varhaiskasvatuksen johtamisenrakenteille, jossa päiväkodin johtajan työparina toimii apulaisjohtaja. Päiväkotien uusia apulaisjohtaja rakenteita on otettu käyttöön porrastaen vuosien 2023–2026 aikana. Jaetun johtajuuden avulla on mahdollista tukea päiväkodin johtajan työtä sen mahdollistaessa vastuun jakamisen ja moninaisemman osaamisen sekä asiantuntijuuden.
KEiJO- hankeen aikana esihenkilöille suunnatun koulutuksen kautta vahvistui itsensä johtamisen merkitys työn suunnittelun, organisoinnin ja tiedolla johtamisen näkökulmasta sekä henkilöstön osaamisen johtaminen ja jaetun johtajuuden työtapa. Dialogi – taitaja työpajat ja valmentava johtaminen, uudistuva johtajuus koulutukset vahvistivat johtotiimityön merkitystä ja vaikuttavuutta päiväkodin pedagogisen arjen johtamistyössä sekä asiantuntijuuden jakamisessa. Valmentavan johtamisen avulla pyritään mahdollistamaan työntekijöiden kehittyminen, mikä lisää työssä oppimista lisäten työtyytyväisyyttä ja työhyvinvointia.
Uusi yhteistyöTurun ammattikorkeakoulu Master Schoolin kanssa
Kotkan kaupungin henkilöstöhallinnon esihenkilöille suunnatun hyvinvointikyselyn tulokset vuonna 2023 kertoivat päiväkodinjohtajien työhyvinvoinnin parantuneen merkittävästi hanketta edeltävän kyselyn tuloksiin verrattuna. Kotkan varhaiskasvatus halusi positiivisten tulosten pohjalta vahvistaa suunnitellusti uudistuvan johtajuuden juurruttamista varhaiskasvatuksen arkeen yhdessä päiväkodin johtajien kanssa. Yhteistyötä lähdettiin tekemään Turun ammattikorkeakoulun Master Schoolin kanssa opinnäytetyön kautta.
Tutkimukseen kutsuttiin Kotkan varhaiskasvatuksen päiväkodin johtajat. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä käyttäen lomakehaastattelulla.
Tutkimuksen tavoite
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä ylläpitäviä toimenpiteitä päiväkodin johtajien tulee itsensä ja oman työn johtamisessa mahdollisesti kehittää, jotta hankkeen aikana luodut toimintamallit ja uudet työtavat kantavat tulevaisuudessa. Tutkimuksen avulla pyrittiin tuomaan esille myös valmentavan johtamisen, jaetun johtajuuden ja osaamisen johtamisen merkitystä päiväkodin johtajien oman työhyvinvoinnin sekä työyhteisöjen työhyvinvoinnin näkökulmasta.
Learning Cafe
Yhteistyössä Kotkan varhaiskasvatuksen kanssa tutkimustuloksia tarkasteltiin valmentavan johtamisen työtavan kautta siten, että keskiössä on positiivinen lähestymistapa oman esihenkilötyön kehittämiseen ratkaisukeskeisesti ja yhteisöllisesti. Päiväkodin johtajille toteutettiin Learning cafe- menetelmällä kehittämisiltapäivä, missä he pääsivät keskustelemaan tutkimuksen kautta esiin nousseista kehittämiskohteista sekä laatimaan kehittämissuunnitelman oman esihenkilötyönsä tueksi. Learning cafe-työpajassa toteutui neljä kehittämistehtävää, joita ohjasi tutkimustulosten neljä pääluokkaa eli itsensä johtaminen, jaettu johtajuus, valmentava johtaminen ja työhyvinvointi. Tehtävien pohjalta päiväkodin johtajat laativat kehittämissuunnitelmat, joihin kuvattiin menetelmät, toimenpiteet sekä seuranta ja arviointi kehittämistehtävien toteuttamisen osalta. Yhdessä laaditut kehittämissuunnitelmat ohjaavat Kotkan varhaiskasvatuksen päiväkodin johtajia henkilöstön osaamisen johtamisessa sekä vahvuuksien huomioimisessa varhaiskasvatuksen pedagogisessa arjessa. Päiväkodin johtajien itsensä johtamiseen ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseen laadittiin omat kehittämissuunnitelmat, jotka tukevat heitä arjen johtamistyössä sekä muutosten johtamisessa.
Kotkan varhaiskasvatusjohtaja Raili Liukkosen ajatuksia opinnäyteyöstä:
Opinnäytetyö on tuottanut Kotkan varhaiskasvatukseen erittäin arvokasta arviointitietoa johtamisen kehittämisen hankkeen jälkeisestä tilanteesta eli miten tuossa hankkeessa järjestetyt koulutukset vaikuttavat tämän hetken päiväkodin johtajien johtajuuteen, mitä konkreettisia johtamisen kehittämisen menetelmiä johtajat käyttävät työssään ja miten johtajat tällä hetkellä asettavat johtajana kehittymiselleen tavoitteita. Opinnäytetyö toi esille kehittävän työotteen rantautumisen johtajuuteen, josta voimme olla tyytyväisiä. Opinnäytetyö toi myös Kotkan varhaiskasvatukselle tilaajana omalle toiminnalleen selkeää jatkokehittämisen tarvetta mm. johtamisen kehittämisen näkyväksi tekemistä muilla organisaation tasoilla sekä tietoa koulutustarpeista jatkoa varten mm. niin, että apulaisjohtajat tulevat johtajien mukaan johtamisen kehittämisen jatkokoulutuksiin. Merkittävänä havaintona opinnäytetyö toi esille yhteisöllisen oppimisen merkittävyyden johtajien työhyvinvoinnille mikä heijastuu koko varhaiskasvatuksen vastuualueelle ja yksiköiden työntekijöihin saakka.
Lue lisää Heidi Porttilan ja Anna Takalan YAMK-opinnäytetyöstä:
Lähteet:
Harris, A. & Spillane, J. 2008. Distributed leadership through the looking glass. Educational leadership, Management & Administration Society. 22 (1), 31–34.
Hujala, E. & Turja, L. 2020. Varhaiskasvatuksen käsikirja. 5. uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus.
Kankainen, S. 2020. Miksi valmentava johtaminen kannattaa? Helsingin Yliopisto. Verkkojulkaisu blogi https://hyplus.helsinki.fi/miksi-valmentava-johtaminen-kannattaa.
Kuusiholma-Linnamäki, J.; Sarkkinen, T.; Vlasov, J.; Fonsén, E.; Heikkinen, S.; Hjelt, H.; Lahtinen, J.; Lohi, N.; Mäkelä, M. & Siippainen, A. 2023. Päiväkodin johtajan työ: Johtamiskokonaisuudet, varajohtamisen rakenteet ja johtajan työhön kohdistuvat odotukset. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 29:2023. https://www.karvi.fi/sites/default/files/sites/default/files/documents/Karvi_2923.pdf