Karhulan koululle LUMA/STEAM-koulun sertifikaatti

Julkaistu 19.12.2024

Karhulan koulu on saavuttanut LUMA/STEAM-koulun sertifikaatin.
Sertifikaatti myönnettiin koululle systemaattisesta työstä matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknologiseen osaamiseen liittyvän pedagogiikan, opetushenkilöstön osaamisen, oppimisympäristön, verkostojen ja yhteistyön sekä johtamisen kehittämisessä.

LUMA/STEAM-koulun sertifikaatti myönnettiin Karhulan koululle alueen LUMA-keskuksen eli LUT-yliopiston Junior Universityn toimesta. Sertifikaatin kehittämisessä ovat olleet mukana Teknologiateollisuus ry, Oulun, Tampereen ja Turun kaupungit sekä Oulun yliopisto.
”Tämä yhteistyö on mahdollistanut koulumme pedagogisen toiminnan kehittämisen, jota voimme hyödyntää myös muun pedagogiikka- ja toimintakulttuurimme kehittämisessä”, Karhulan koulun Juho Korhonen kertoo.

”Sertifiointiprosessi on ollut koululle merkittävä oppimisen paikka ja se osoittaa sitoutumistamme laadukkaaseen perusopetukseen ja matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknologiseen opetukseen. Koulumme on tehnyt perusteellisen itsearvioinnin ja panostanut koulun toimintakulttuurin kehittämiseen. Tavoitteenamme on tarjota oppilaillemme parhaat mahdolliset valmiudet tulevaisuuden haasteisiin”, Korhonen jatkaa.

Rehtori Korhosen mukaan LUMA/STEAM-koulun sertifikaatti vahvistaa myös Karhulan koulun laajaa verkostoyhteistyötä.

”Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä eri yritysten, järjestöjen ja oppilaitosten kanssa, esimerkkeinä Sulzer, Kymenlaakson jäte, Punainen risti ja VPK. Tämä yhteistyö avaa oppilaillemme uusia mahdollisuuksia ja auttaa heitä näkemään, miten matemaattis-luonnontieteellinen ja teknologinen osaaminen voi liittyä käytännön elämään ja työelämään”, Korhonen toteaa.

”LUMA/STEAM-koulun sertifikaatti on tunnustus koulumme vahvuudesta ja osaamisesta matemaattis-luonnontieteellisessä ja teknologisessa opetuksessa. Se rohkaisee meitä jatkamaan innostavan ja innostuneen oppimisympäristön kehittämistä”.