Hyväntuulen Messut: ”Kiitos kaikille osallistujille!”

Julkaistu 11.12.2024

Hyväntuulen Messut järjestettiin kaksi kertaa vuosina 2023–2024. ”Hyväntuulen Messut olivat Kymenlaakson suurimmat messut yhteensä noin 20 000 kävijällään,” kertoo projektikoordinaattori, Hyväntuulen Messujen järjestäjä Elina Sakkara.

Sakkara on iloinen, että sai olla järjestämässä messuja tiiminsä kanssa kahdesti: ”Messujen järjestäminen oli todella palkitsevaa. Työparinani toimi mahtava messuassistenttini Kristiina Kärki. Mukana messujärjestelyissä oli tietysti koko hyvinvoinnin ja työllisyyden yksikkö, etenkin messujen aikana. Ei näin suurta tapahtumaa voisi järjestää ilman timanttista tiimiä!”

Asiakastutkimuksen perusteella palaute sääriippumattomasta syystapahtumasta oli positiivista. ”Ensimmäisellä kerralla juuri valmistunut Satama Areena oli messujen vetonaula. Vaikka upeilla puitteilla on tapahtumassa varmasti roolinsa, tiedämme yleisötutkimuksen perusteella, että messukävijöitä kiinnosti etenkin tänä vuonna tapahtuman sisältö,” Sakkara kertoo. ”Messuvieraat pitivät erityisesti Kotkan Kaupunginteatterin ja Kymi Sinfoniettan yhteisesityksestä Mozartista Aviciin. Liput konsertteihin myytiin lähes viimeistä paikkaa myöten,” iloitsee Sakkara.

Tapahtuma toi paikalle runsaasti lapsiperheitä ja tavoitti myös nuoren yleisön. ”Kumpanakin vuonna messuilla esiintyneet tähtitubettajat saivat liikkeelle runsaasti nuoria. Tänä vuonna laskimme, että tubettajia kävi tapaamassa esityksen jälkeen 1200 nuorta. Ja kun nuori yleisö odotti tähtiään, Kotkan projektikoordinaattori ja nuorisotyöntekijät pääsivät kertomaan mm. Suomen Harrastamisen mallista heille. Myös näytteilleasettajille tarjoutui poikkeuksellinen mahdollisuus kohdata nuoria. Tapahtuma osoittautui myös hyväksi paikaksi kerätä palautetta; Kotkan kaupungin järjestämään turvallisuuskyselyyn saatiin messuilla useita satoja vastauksia.”

Messukanavat hiljenevät joulukuun loppuun mennessä

Kotkan kaupunginvaltuuston päätti marraskuussa, että nykymuotoisista, yleisölle maksuttomista kaupungin järjestämistä Hyväntuulen Messuista luovutaan. Kotkan kaupunki ei siis enää jatkossa järjestä Hyväntuulen Messuja. Messujen kaikki viestintäkanavat hiljenevät viimeistään vuoden vaihtuessa, eikä niiden kautta saa enää yhteyttä messujen järjestäjiin.

”Tapahtuma todella tavoitti kaupunkilaiset. Hyväntuulen Messut oli kuin näyteikkuna koko Kotkaan hyväntuulisena, monipuolisena ja asukasystävällisenä hyvinvointikaupunkina. Toivomme, että tämä hyväntuulen tapahtuma löytää uuden järjestäjän ja kiitämme sydämestämme kaikkia messuille osallistuneita,” päättää projektikoordinaattori Elina Sakkara.