Onneksi olkoon!

Julkaistu 14.10.2024 Kirjoittajalta Anna Vanhala

(kirjoittaja: Kaisa Rannanjärvi, viestintä- ja markkinointiasiantuntija)

Sain viestin sähköpostiini otsikolla ”ONNEKSI OLKOON!” ja tietysti pidin sitä roskapostina. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja avasin postin. Kyseinen päivä ei muuten ollut siihen mennessä sujunut ihan parhaiten. ”Sinut on valittu vuoden työntekijäksi,” jatkui viesti. Viestin ajoitus oli täydellinen, kohtalolla on selvästikin huumorintajua – huono päiväni muuttui hetkessä iloksi sekä kiitollisuudeksi työkavereitani kohtaan!

Kerrottakoon heti, että meitä vuoden työntekijöitä valittiin useampi, minun lisäkseni palkittiin nuoriso-ohjaaja Joni Vesala, varhaiskasvatuksen opettaja Susanna Kuokka ja lehtori Janne Jaakola. Kotkan kaupunki järjesti meille pienen juhlatilaisuuden, jossa pidettiin lämminhenkiset puheet, jaettiin kunniamerkit erityisen ansioituneille työntekijöille ja kunniakirjat meille vuoden työntekijöille ja vuoden esihenkilöille, kulttuurijohtaja Tomi Purovaaralle ja liikennepäällikkö Esa Partaselle. Tilaisuudessa palkittiin myös henkilöitä, jotka ovat työskennelleet Kotkan kaupungilla pitkään, jopa 40 vuotta! 45-vuotiaan näkökulmasta se kuulostaa aikamoiselta, onneksi tällaiset juhlan aiheet huomioidaan – onnittelut kaikille palkituille!

Olen työskennellyt viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijana Kotkan kaupungin kaupunkikehitys- ja viestintäyksikössä pian kaksi vuotta. Sinä aikana olen työni kautta saanut tutustua lukuisiin työntekijöihimme ja pistänyt merkille, kuinka omistautunutta, mukavaa ja ammattitaitoista väkeä kotikaupunkimme asioista huolehtii. On melkoinen onni olla tukena ihmisille, jotka pitävät työstään ja haluavat tehdä sen hyvin. Koen, että olemme yhdessä saaneet aikaan monia onnistumisia.

Kaiken hyvän takana ovat lopulta kuitenkin hyvät työolosuhteet ja ennen kaikkea se lähin, oma tiimi. Omassa yksikössämme vallitsee kannustava ja sydämellinen ilmapiiri ja töihin ystävien luokse on kiva mennä. 2023 tiimimme palkittiin vuoden työyhteisönä, eikä suotta. Kiitos taitavat kollegani Nina, Tiina, Toni, Jari ja Kari, että jaksatte kuunnella pulinaani ja iskävitsiparaatiani (sekä harjoittelijamme ja läheiset työkaverimme Jenni, Salla, Irina, Suvi, Rurik ja Niclas) – olette huippujengi!

 

Palkinnosta äänestäjiä ja Kotkan kaupunkia kiittäen,
Kaisa Rannanjärvi
Viestintä- ja markkinointiasiantuntija, Kotkan kaupungin kaupunkikehitys- ja viestintäyksikkö