Syyskuun vakablogi: Päiväkodista perhepäivähoitoon
Julkaistu 27.09.2024 Kirjoittajalta Jari Laitinen
Same same but different
Näillä sanoilla perhepäivähoitaja Ida Savolainen kuvaili ystävälleen, joka oli utelias kuulemaan, miten uusi työ perhepäivähoitajana oli alkanut sujumaan.
Valmistuttuani vuonna 2015 olen työskennellyt päiväkodissa varhaiskasvatuksen opettajana siihen asti, kunnes jäin omien lasteni kanssa kotiin ensin vanhempainvapaalle ja sitten hoitovapaalle. Päiväkodissa työskentely on aina ollut mielestäni antoisaa, ja kun hetkeksi vaihdoimme puolisoni kanssa rooleja ja palasin muutamaksi kuukaudeksi töihin hänen jäädessään lasten kassa kotiin, totesin useampaan kertaan niin työkavereille kuin esihenkilöllenikin, että työni on oikeasti aivan todella hauskaa. Lyhyen työrupeamani aikana kuitenkin huomasin myös kaipaavani aivan hurjasti omia lapsiani. Laskeskelin näkeväni heitä viikon aikana hälyttävän vähän hereillä, ja yhteinen aika kului ikäväkiukkuja lohdutellen.
Sattui kuitenkin niin onnekkaasti, että ryhmässäni työskenteli entinen perhepäivähoitaja. Hänen rohkaisemanaan lähdin miettimään, olisiko minun mahdollista yhdistää työnteko ja oma pienlapsiarki tätä kautta toimivammaksi paketiksi. Kävi ilmi, että kyllähän se todellakin onnistuisi. Esihenkilö pysyisi samana ja toimeni päiväkodissa säilyisi sillä aikaa, kun kokeilisin siipiäni uudella uralla, joten mikäs siinä sitten kuin tuumasta toimeen.
Täytyy myöntää, että ennen aloitusta olin kamalan jännittynyt siitä, miten arkemme lähtee käytännössä sujumaan. Pelkoni kuitenkin osoittautui turhaksi, sillä arki rullailee edelleen painollaan, ihan kuin päiväkodissakin. Pienten lasten pedagogiikka on myös samanlaista paikasta riippumatta. Tutkiminen, ihmettely ja asioiden ja tunteiden sanoittaminen ovat aina läsnä ja leikki on kaiken keskiössä opittaessa uusia taitoja arjessa. Tässä olenkin huomannut perhepäivähoidon erityisen viehätyksen: on aikaa tutkia ja rauhoittua lapsen tahtiseen toimintaan, sillä me määrittelemme itse omassa pienessä porukassamme oman rytmimme ja aikataulumme. Lasten ideoihin on myös paljon helpompi vastata saman tien, sillä vaikka meillä onkin tietty oma arjen rytmimme, on se huomattavasti joustavampi kuin suurten ryhmien tarkasti sujuvaksi suunniteltu arki. Jos tänään aamulla mielemme tekee retkeillä metsään tutkimaan luontoa, ei meitä estä mikään lähtemästä ja ottamasta vaikka eväitäkin mukaan.
Vapaus, luovuus ja heittäytyminen ovat ehdottomasti tämän työn valttikortteja. Lapsiin, ja perheisiin, muodostuu myös hieman erilainen tuttuus ja ymmärrys kuin useamman lapsen päiväkotiryhmissä. Lasten kannalta myös siirtymä kotihoidosta perhepäivähoitoon vaikuttaa paljon helpommalta kuin kotihoidosta päivähoitoon, sillä kun lapsia on tosiaan vain neljä, pystymme enemmän joustamaan ja huomioimaan kunkin lapsen väsymystä ja harmituksia, siinä missä myös kiinnostuksen ja innostuksen aiheita. Pystymme helpommin elämään hetkessä, mutta toisaalta pitkäjänteinen projektityöskentely ja tavoitteellinen oppiminen onnistuvat paremmin katkeamattomina, sillä meillä ei ole huolta tai kiirettä sen suhteen, että pienryhmä ensiviikolla vaihtuisi.
Toki tietysti on myös paljon asioita, mitä päiväkotimaailmasta kaipaan, aivan erityisesti työkavereita on ikävä ja yhteistä pedagogisten ideoiden pallottelua. Perhepäivähoitajana myös vastuu on valtava ja hommaa ja vilinää riittää päivän aikana neljän lapsen kanssa touhuillessa ja arkea pyörittäessä. Onneksi ikävää kuitenkin helpottaa, kun pääsemme aina ajoittain tekemään yhteistyötä vanhojen ja uusien työkavereiden kanssa.
