Juha Vainio -palkinnon sai Mariska
Julkaistu 25.07.2024Juha Vainio -palkinto on myönnetty tänä vuonna Mariskalle eli Anna Maria Rahikaiselle, 45.
Mariska on monipuolinen sanoittaja. Hän hallitsee suomen kielen niin hyvin, että pystyy ylittämään musiikilliset raja-aidat kevyesti ja uskottavasti. Mariskan oma artistiura on esimerkki tästä.
Mariska aloitti musiikin tekemisen punkbändissä ja tuli tunnetuksi vähän yli parikymppisenä julkaistessaan varhaista suomiräppiä edustaneen esikoisalbuminsa Toisin sanoen. Jo esikoislevy kertoi lahjakkuudesta ja kutsumuksesta. Harva on ennustanut tulevaisuutensa yhtä hyvin kuin Mariska esikoishitillään Tarkasta tämä:
” Tarkasta tämä, mun nimi on Mariska. / Mul on miekkana kynä, paperista haarniska. / Ratsuni on rakennettu musiikista. / Et voi pysäyttää enää, kun oon saanut vauhdista kiinni. / Mun tiimi koostuu mikrofonista / ja tietysti musta riimiritarittaresta…”
Kolmannella levyllään riimiritaritar siirtyi hiphopista lähemmäs laulettuja melodioita ja 2010-luvun alussa Mariska & Pahat sudet -yhtyeen myötä Suomi-iskelmän uudistajaksi. Vuonna 2010 Mariska voitti tangollaan Sua kaipaan Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun.
Musiikillista siirtymää helpotti Mariskan syvä rakkaus Suomi-iskelmään ja etenkin Juha Vainion tuotantoon. Mariska oli ilmoittanut äidilleen jo viisivuotiaana menevänsä naimisiin Vainion kanssa, jotta tämän ei tarvitse asua saaressaan yksin norpan kanssa.
Mariskan monipuolisuus vakuutti pian uusia tekstejä hakevat artistit ja tuottajat. Hänestä onkin tullut mittavan soolouransa ohessa sukupolvensa kysytyimpiä sanoittajia. Hänen sanoituspanoksensa on ollut ratkaiseva muun muassa Jenni Vartiaisen menestystarinassa, sillä Vartiaisen hiteistä esimerkiksi Missä Muruseni on ja En haluu kuolla tänä yönä ovat Mariskan kynästä. Kun Helsingin Sanomat etsi 2000-luvun parasta sanoitusta, Mariskan sanoittama ja Anna Puun levyttämä Mestaripiirros tuli toiseksi.
Mariska liikkuu teksteissään laajalla tunneskaalalla. Hän osaa olla rohkea, räväkkä ja tuhma, mutta yhtä lailla syvällinen, sivistynyt ja sävykäs – välillä suloinen myrkynkeittäjä, välillä ikiaikainen kertoja muinaisessa Pompejissa. Mariska ei kaihda sanoituksissaan myöskään uskonnollista kuvastoa, mistä Mestaripiirros on hyvä esimerkki.
”Ihmisessä on paljon ulottuvuuksia, pehmeää ja kovaa. Joillekin uskonto voi olla punainen vaate, mutta oikein käytettynä se voi olla juuri se juttu”, Mariska totesi Selvis-lehden haastattelussa vuonna 2011.
Mariskan sanoittajan ura todistaa työmoraalista, jonka ytimessä on uteliaisuus, leikkisyys ja halu uusiin kokeiluihin. Hän on todennut: ”Uskon, että mitä enemmän tekee, sitä helpommaksi asiat muuttuvat. Tekeminen säilyy mielenkiintoisena, kun saan tehdä monenlaisia juttuja. Kevyesti lasten lailla leikkien on paras tapa tehdä.”
Juha Vainio -palkinto luovutettiin Mariskalle Kotkassa 25. heinäkuuta kiitoksena yli 20-vuotisesta urasta suomalaisen laululyriikan uudistajana ja Juha Vainion perinteen vaalijana. Palkintosumma on 6000 euroa.
Palkinnon myöntää kotkalaisen sanoittajan Juha Vainion nimeä kantava rahasto, jota hallinnoivat Kotkan kaupunki ja Suomen Musiikintekijät. Rahaston hallitukseen kuuluu myös edustaja Juha Vainion perheestä.
Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinnon ovat vuodesta 1991 lähtien saaneet Juice Leskinen, Hector, Vexi Salmi, Pertti Reponen, Heikki Salo, Gösta Sundqvist, Martti Syrjä, Tero Vaara, Tuomari Nurmio, Pekka Ruuska, J. Karjalainen, Anni Sinnemäki, Ismo Alanko, Jorma Toiviainen, kaksikko Mikko Alatalo – Harri Rinne, Edu Kettunen, Pauli Hanhiniemi, Sinikka Svärd, Dave Lindholm, Maija Vilkkumaa, Mikko Kuustonen, Samuli Putro, Chrisse Johansson, Timo Kiiskinen, Pelle Miljoona, Paula Vesala, Juha Tapio, Jukka Kuoppamäki, Mikko Kuoppala a.k.a Pyhimys, Toni Wirtanen, SaaravTörmä ja M.A. Numminen. Vuonna 2020 palkintoa ei jaettu.
Vuoden sanoitus -palkinto Pehmoainolle
Kotkan Meripäivillä jaettiin keskiviikkona 25.7. myös palkinto Vuoden parhaasta sanoituksesta. Sen sai Pehmoaino kappaleellaan Mietin sua pahalla. Palkintosumma on 1000 euroa. Esiraadissa olivat tänä vuonna Marko Kuusela, Suvi Vainio-Wirman, Saara Törmä, Leena Arffman ja Kristiina Lanki. Voittajan valitsi viimevuotinen voittaja Lyyti. Palkinto, joka on kotkalaisen Juha Vainio -seuran myöntämä, jaettiin nyt kolmannen kerran.