Tutkimus: Akkumateriaalitehtailla on laaja kannatus Haminassa ja Kotkassa

Julkaistu 25.06.2024

Haminan ja Kotkan asukkaiden tietoisuus tehdashankkeista ja akkumateriaaleista on hyvällä tasolla, kertoo Suomen Malmijalostuksen Taloustutkimuksella teettämä kysely.

Kyselyyn vastanneille haminalaisille ja kotkalaisille esitettiin väittämä ’Kannatan Haminan akkumateriaalitehdasta, kun se toteutetaan ympäristölupaehtojen mukaisesti’. Tutkimustulosten mukaan 83 % vastaajista ilmoitti olevansa täysin tai jokseenkin samaan mieltä väittämän kanssa. Kotkan akkumateriaalitehtaan osalta täysin tai jokseenkin samaa mieltä olevien osuus oli 87 %.

”Haminan ja Kotkan tehdashankkeet ovat saaneet paljon julkisuutta, sillä ne ovat ensimmäisten suurten akkumateriaalihankkeiden joukossa meillä Suomessa ja koko Euroopassa. Olemme tehneet hankkeissa paljon sidosryhmätyötä yhteisvoimin kaupunkien organisaatioiden kanssa, mikä näkyy nyt myönteisellä tavalla tutkimustuloksissa”, sanoo Suomen Malmijalostuksen akkuarvoketjusta vastaava johtaja Timo Strengell.

Suomen Malmijalostus valmistelee yhdessä kumppaniyritystensä kanssa Haminaan ja Kotkaan akkumateriaalitehtaita. Toteutuessaan ne tuovat Kymenlaaksoon ja Suomeen merkittävää taloudellista hyvinvointia ja parantavat työllisyyttä. Samalla ne tarjoavat mahdollisuuden nostaa suomalaisen kaivosraaka-aineen jalostusastetta.

Kyselyn vastaajista 86 % näkee hyvänä sen, että akkumateriaaleja valmistetaan Suomessa. Vastaajista 94 % pitää myös tärkeänä sitä, että Eurooppa kasvattaa omavaraisuuttaan akkujen ja akkumateriaalien tuotannossa.

Tietoisuus hankkeiden hyödyistä on korkealla tasolla

Vastaajista 87 % sanoi tietävänsä suurin piirtein, mihin akkumateriaaleja käytetään. Yli yhdeksän kymmenestä vastaajasta, 92 %, arvioi akkumateriaalitehtaiden sijoittumisen Haminaan ja Kotkaan vahvistavan Kymenlaakson taloutta ja työllisyyttä.

”Kyselytutkimus tukee vaikutelmaa, joka on välittynyt erilaisissa yleisötilaisuuksissa, kuten Haminan ja Kotkan toritapahtumissa. Enemmistö ihmisistä toivottaa tehtaat tervetulleiksi”, sanoo Timo Strengell.

Haminan tehtaalla tullaan valmistamaan prekursoria, joka on katodiaktiivimateriaalin esiaste. Prekursorin raaka-aineita ovat mm. nikkeli- ja kobolttisulfaatit, joita tuotetaan jo Terrafamella Sotkamossa. Kotkan tehdas puolestaan tulee jalostamaan prekursorista ja litiumista katodiaktiivimateriaalia, jota käytetään kennotehtaissa akkukennon arvokkaimman osan, katodin, valmistukseen. Kaikki tämä työ tukee liikenteen sähköistämistä ja hiilidioksidipäästöjen pienentämistä.

Tulevat toiminnanharjoittajat ovat suomalaisia osakeyhtiöitä

Kyselyn perusteella haminalaiset ja kotkalaiset ovat kiinnostuneita saamaan lisätietoa akkumateriaalitehtaiden ympäristövaikutuksista. Tällä hetkellä molemmat tehtaat ovat ympäristöluvitusvaiheessa. Niiden rakentamisessa tullaan käyttämään uusimpia saatavilla olevia teknologioita, ja toiminnanharjoittajiksi tulee kaksi suomalaista osakeyhtiötä.

Tutkimus toteutettiin touko–kesäkuussa 2024 puhelinhaastatteluna 18–79-vuotiaille Haminan ja Kotkan asukkaille. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, joista 200 oli kotkalaisia ja 100 haminalaisia. Vastaajista 51 % oli miehiä ja 49 % naisia.

Vastaava kysely tehtiin keväällä 2022. Tällöin vastaajajoukkona olivat kotkalaisten ja haminalaisten lisäksi muutkin Kymenlaakson asukkaat, jotka asuvat kauempana suunnitelluista tehtaista. Valmistelun edetessä Suomen Malmijalostus haluaa kuulla alueen asukkaiden ajatuksia tehtaista myös kyselyiden kautta.

Tutkimustulokset pdf-tiedostona: Taloustutkimus_Mielipiteet_akkumateriaalituotannosta_2024