Kaukolämpötöitä eri puolella Kotkaa

Julkaistu 03.06.2024

Kotkan katukuvaan vaikuttavat tänä kesänä laajat kaukolämpötyöt, jotka alkoivat kesäkuun alussa ja kestävät aina vuoden loppuun asti.

Työt ovat välttämättömiä kaukolämpöverkon parantamiseksi ja kaupungin lämmönsaannin varmistamiseksi, mutta valitettavasti ne aiheuttavat väliaikaista haittaa erityisesti kevyen liikenteen väylien käyttäjille.

Kunnostustöiden ansiosta kaukolämmön toimitusvarmuusuus parantuu ja samalla mahdollistetaan fossiilisista polttoaineista luopuminen.

Hyvänä esimerkkinä tästä on Mussalon ja Karhuvuoren kaupunginosat yhdistävä yhdyslinja, jonka avulla pystytään  tulevaisuudessa luopumaan käyttöiän päähän tulevasta Karhuvuoren öljykäyttöisestä varalämpölaitoksesta.

Kesän kaukolämpötyömaat:

  • Merituulentie, kesto: kesäkuun ajan
  • Mussalo – Karhuvuori, kesto: 6-12/2024
  • Vuorikatu – Laivurinkatu, kesto: 6-7/2024 (valmis ennen Meripäiviä)
  • Rauhankatu – Itäkatu, kesto: 6-11/2024
  • Liitulahdentie 10, voimalaitoksen edusta, kesto: 6-8/2024 (valmis ennen koulujen alkua)
  • muut kaupungin kanssa yhteistyössä toteutettavat infran parannushankkeet

Työmaa-alueilla liikkuminen voi olla haastavaa, joten Kotkan Energia pyytää erityistä varovaisuutta ja kehottaa noudattamaan kaikkia turvaohjeita sekä välttämään turhaa liikkumista työmaa-alueen läheisyydessä.

Jos havaitsee turvallisuuteen liittyviä puutteita, poikkeamia tai ristiriitaa ohjeissa, voi laittaa viestiä nettisivujen palautelomakkeen kautta, osoitteessa:

https://asiakaspalvelu.kotkanenergia.fi/hc/fi/requests/new?ticket_form_id=22817082909585

Ajankohtaiset kaukolämmön työmaatiedot voi tarkistaa Kotkan Energian verkkosivuilta häiriökartasta: https://www.kotkanenergia.fi/palvelut/kaukolampo/