Taas on vaalit!
Julkaistu 16.01.2024 Kirjoittajalta Kari Makkonen”Taas on vaalit! Siltä se tuntuu meistä työntekijöistä ja viranhaltijoista, jotka Kotkan kaupungilla valmistelemme vaalien järjestämistä käytännössä. Vaalityö on tarkkuutta vaativaa, mielenkiintoista, innostavaa ja etenkin vaalipäivänä melko hektistä. Vastaan tulee monipuolisia selvitettäviä asioita ja tilanteita”, kirjoittaa Kotkan kaupungin hallinto- ja kehittämispäällikkö Sanna Koskimies tuoreessa blogissaan.
Vaaleja on viime aikoina ollut vuosittain. Tänä vuonna niitä järjestetään kahdet. Järjestäjien näkökulmasta vaaleja on mahdollisesti kolmet, jos presidentinvaaleissa järjestetään toinen vaali, eli niin sanottu toinen kierros. Kesällä äänestetään europarlamenttivaaleissa.
Vaalit ovat yksi niistä harvoista kuntien tehtävistä, jotka järjestetään kunnissa tarkan yhdenmukaisesti. Oikeusministeriö ohjeistaa äänestystapahtumaa pikkutarkasti ja kaikissa kunnissa tehdään tiettyjä toimenpiteitä tiettyinä päivinä ja tiettyyn kellonaikaan mennessä – ja hyvä niin. Liikkumavaraa vaalien järjestämisessä kuntakohtaisesti on esimerkiksi ennakkoäänestämisen äänestyspaikkojen suhteen. Olen törmännyt usein siihen, että vaalien organisointi ei ole kuntalaisille tuttu asia. Avataanpa asiaa hieman.
Kotkassa vaalien järjestäminen kuuluu hallintoyksikölle, jossa vaaleja tekee oman työn ohella aktiivisesti kolme työntekijää. Työ alkaa jo useita kuukausia ennen vaaleja, kun päätetään äänestyspaikoista, varataan tiloja ja rekrytoidaan työntekijöitä. Kun päästään lähemmäs vaalipäivää, kiihtyy työtahti pikkuhiljaa. Ennakkoäänestyksen aikaan ja vaalipäivänä ollaan töissä aamusta iltaan.
Kolmen henkilön voimin ei vaaleja tietenkään tehdä. Kaksi kuukautta ennen vaaleja avataan vaalitoimisto, johon palkataan 2–3 henkilöä hoitamaan vaalien juoksevia tehtäviä 1-2 kuukauden ajaksi. Ennakkoäänestykseen rekrytoimme tänä vuonna 36 vaalivirkailijaa. Vaalipäivänä suuri työpanos tulee poliittisilta puolueilta. Kaupunginhallitus nimeää vaalipäivän äänestyspaikkojen vaalilautakuntiin sekä ennakolta tapahtuvan kotiäänestämisen ja laitosäänestämisen tehtäviin yhteensä noin 270 henkilöä. Vaalilautakunnat puolestaan rekrytoivat äänestyspaikoille vaaliavustajia, yhteensä yli 40 henkilöä.
Keskusvaalilautakunta hoitaa lakisääteistä tehtäväänsä vaalien järjestämisessä ja siihen liittyvässä päätöksenteossa ennen ja jälkeen vaalien. Vaalipäivänä ilmoituskeskuksessa toimii 22 henkilöä tulosten vastaanottamis- ja tallentamistehtävissä. Yhteensä presidentinvaaleja Kotkassa siis tekee noin 380 henkilöä! Unohtamatta henkilöstöpalveluiden, viestinnän, kiinteistönhuollon ja muiden yhteistyötahojen työpanosta. Lisäksi luvusta puuttuu ehdokkaiden kampanjaa tekevät ja tukevat tahot. Vuonna 2023 eduskuntavaalien kustannus oli noin 160 000 euroa, josta noin 100 000 euroa katettiin valtion maksamasta tuesta.
Kotkassa äänestysprosentti on ollut vuosia alhainen sekä maa- että valtakunnan tasoon verrattuna. Vaalien järjestämistä on kehitetty. 2021 kuntavaaleissa otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa äänestysbussi ja kokeiltiin ulkoäänestystä. Aluevaaleissa 2022 toteutettiin laajaa someviestintää ja kadunvarsimainontaa uusiin vaaleihin liittyen. Samana vuonna kartoitettiin äänestyspaikkojen esteettömyyttä yhteistyössä vammaisneuvoston kanssa ja tehtiin tähän liittyviä toimenpiteitä. 2024 presidentinvaaleissa lisätään ennakkoäänestyspaikkoja. Uudet paikat ovat Prisman ja Citymarketin yhteydessä. Äänestysprosentin alhaisuus näkyy Kotkassa erityisesti ennakkoäänestämisessä ja tällä toimenpiteellä pyritään äänestysaktiivisuuden nostamiseen. Presidentinvaalit kiinnostavat äänestäjiä ja äänestysprosentti on yleisesti esimerkiksi europarlamenttivaaleja korkeampi. Todellinen koetin on vuonna 2025, kun kotkalaiset taas äänestävät paikallisista palveluista kunta- ja aluevaaleissa. Näihin vaaleihin toivomme erityisesti äänestäjien aktiivisuutta.
Keskiviikkona 17.1. alkaa presidentinvaalien ennakkoäänestys. Toivottavasti kotkalaiset hyödyntävät mahdollisuuden käyttää äänivaltaansa!
Ennakkoäänestyksen äänestyspaikat ja aikataulut löydät täältä: https://www.kotka.fi/2024/01/presidentinvaalin-ennakkoaanestys-alkaa-17-1-kotkassa-uusia-paikkoja-ovat-citymarket-ja-prisma/
Sanna Koskimies
hallinto- ja kehittämispäällikkö