Kotkan Energia teki energiakriisin keskellä vahvan tuloksen
Julkaistu 17.04.2023Kotkan Energia –konsernin liikevaihto nousi vuonna 2022 edelleen voimakkaasti uuteen ennätykseen ollen 171,1 (92,7) miljoonaa euroa. Konsernitasolla liikevaihdon kasvua selittää energiamarkkinoiden voimakas hintojen nousu ja onnistuneet suojaukset. Kotkan Energia -konsernin tilikauden tulos parani selkeästi 10,0 (4,9) miljoonaan euroon. (Suluissa vuoden 2021 luvut).
Konsernin taseen loppusumma oli 151,3 (138,6) miljoonaa euroa. Investointien määrä oli yhteensä 8,7 (4,6) miljoonaa euroa. Taseen korollisen vieraan pääoman ja leasing-vastuiden määrä pieneni tasaisesti ja omavaraisuusaste parani 42,1 (40,9) prosenttiin.
Kokonaisuutena yhtiön taloustilanne on vahvalla pohjalla, rahoitustilanne on vahvistunut ja tuloskunto vuodelle 2023 näyttää hyvältä. Paineita talouteen aiheuttavat erityisesti polttoainekustannusten ja korkojen voimakas nousu sekä yleinen talouden epävarmuus.
Koronapandemia vaikutti Kotkan Energia Oy:n toimintaan vielä vuoden 2022 alussa, mutta viimeisiä koronarajoituksia oltiin jo purkamassa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa. Hyökkäys aiheutti kriisin, jonka vaikutukset Kotkan Energiaan ja tietysti koko maailmaan ovat olleet hyvin moninaiset.
Energian markkinahinnat ovat ampaisseet uusiin ennätyksiin, polttoaineiden, varaosien ja muiden hyödykkeiden saatavuus on huonontunut ja samalla hinnat ovat nousseet jyrkästi. Haasteellisen vuoden aikana Kotkan Energia vähensi uusien kehityshankkeiden sekä selvityksien aloittamista, ja sen sijaan keskittyi operatiiviseen toimintaan, toimitusvarmuuden varmistamiseen ja turvallisuusasioiden kehittämiseen.
Kriisillä ja energian hintojen nousulla on ollut myös positiivista vaikutusta kaukolämmön kysyntään ja yhtiö rakensi vuoden 2022 aikana kymmenkertaisen määrän liittymiä aikaisempiin vuosiin nähden. Kysyntä on ollut niin suurta, että yhtiö päätti myös rakentaa kaukolämpöä läpi koko talven.
Edelleen vuonna 2023 yhtiö rakentaa ennätysmääriä kaukolämpöverkkoa ja uusia liittymiä. Suuren kysynnän vuoksi yhtiö päätti myös laajentaa kaukolämpöverkkoa Ristinkallion alueelle, jonne runkoputken rakentaminen alkaa keväällä 2023 ja ensimmäisen liittymät saadaan käyttöön vuoden lopulla. Kriisistä huolimatta kaukolämmön hintaa nostettiin syksyllä 2022 hyvin maltillisesti.
Konsernin strategiaa käytiin läpi ja päivitettiin syksyllä 2022 yhtiön hallituksen ja johtoryhmän kanssa. Vaikka maailma on muuttunut, ei strategisiin linjauksiin tarvittu suuria muutoksia. Edelleen jatketaan suurella kädenjäljellä ja pienellä jalanjäljellä, kohti hiilineutraaliutta 2030 – luvulla. Toimitusvarmuuden parantamiseksi toteutettiin kuitenkin vuonna 2022 useita toimia ja kriisi heijastui konsernin jokaisen liiketoiminnan tekemiseen ja tavoitteisiin.
Markkinatilanne on vuoden 2022 jatkunut sodan pahentamana talous- ja energiakriisinä, jossa eri polttoaineiden, energiahyödykkeiden ja sähkön hinnat ovat voimakkaasti nousseet ja myös heiluneet historiallisen paljon. Suojaustoiminnassa Kotkan Energia onnistui kuitenkin hyvin ja sähkön tukkukauppa teki hyvän tuloksen.
Kaukolämmön hintoja korotettiin syksyllä keskimäärin 5 %, joka oli maltillinen muutos verrattuna moneen muuhun yhtiöön ja vuoden 2023 alussa julkaistussa tilastossa Kotkan kaukolämmön hinta on yli 7 % koko Suomen keskiarvon alapuolella.
Henkilöstö ja operatiivinen toiminta
Konsernissa työskenteli keskimäärin 123 henkilöä, joille maksetut palkat ja palkkiot olivat yhteensä 8,2 miljoonaa euroa. Henkilöstön vaihtuvuus on hiukan lisääntynyt ja myös tiettyjen erikoisosaajien rekrytoinnit ovat vaikeutuneet. Osaajista kiinnipitämien ja jopa osaajapula ovatkin yksi seuraavien vuosien haasteista. Konsernissa on kuitenkin loistavat henkilöstöedut ja henkilöstötyytyväisyys on hyvällä tasolla, jatkossa on siis pidettävä kiinni yhtiöstä yhtenä Kymenlaakson parhaimpana työpaikkana.
Keväällä 2020 konsernista pois myyty sähkönmyyntiyhtiö Karhu Voima ajettiin konkurssiin uuden omistajan toimesta syksyllä 2022. Karhu Voima oli hoitanut edelleen Kotkan Energian laskutusta ja asiakaspalvelua, jotka jouduttiin siirtämään pikavauhtia omiin käsiin. Siirtoa oltiin onneksi jo valmistelemassa vuoden 2023 alkuun ja hyvin hoidetulla projektilla saatiin asiat toimimaan ilman suuria häiriöitä asiakkaiden suuntaan. Kotkan Energian uusi online-palvelu otettiin käyttöön 14.4.2023 ja sen sisällön kehittäminen jatkuu edelleen.
Operatiivinen toiminta jatkui vahvana ja suunnitelmallisena, isot huollot ja asiakasprojektit saatiin tehtyä suunnitelmien mukaisesti. Laitosten käytettävyys oli ennätyksellisellä tasolla ja koko vuosi selvittiin ilman suurempia laiterikkoja. Kaukolämpöverkoston rakentamista tehtiin ennätysmääriä ja työt jatkuvat läpi talven.
Investoinnit ja hankkeet
Yhtiön suurin rakenteilla oleva investointi on tällä hetkellä Kotkan kantasatamaan rakennettavien Satama Areenan ja XAMK:n kampuksen sekä myöhemmin rakennettavan hotellin hybridienergiaratkaisu eli Kantasataman Energiakeskus. Keskuksessa hyödynnetään rakennuksien jäähdytyksen hukkalämpöä, maalämpöä ja kaukolämpöä älykkäästi ja keskitetysti useamman asiakkaan käyttöön. Rakennustyöt ovat valmistuneet ja alueelle on rakennettu myös sulanapitojärjestelmä. Käyttöönotto on meneillään ja järjestelmä saadaan kokonaan käyttöön kesään 2023 mennessä.