Kaupunki on hankkimassa maata Kyyhkylästä maanläjitysalueen ja virkistysalueen muodostamiseksi
Julkaistu 17.01.2023Kotkan kaupunginvaltuusto päättää maanantaina 23.1. maanhankinnasta Kyyhkylän-Itärannan suunnalta. Kotkan kaupungin tarkoituksena on hankkia Kotka-Kymin seurakunnalta noin 36 hehtaarin laajuinen maa-alue, joka rajautuu Ahlström Oy:n käytössä olevaan teolliseen kaatopaikkaan. Tavoitteena on laatia alueelle asemakaava, joka mahdollistaa olemassa olevaan kaatopaikka-alueeseen tukeutuvan maanläjitysalueen perustamisen sekä asutusta lähemmäs jäävän alueen muodostamisen virkistysalueeksi. Kauppahinta alueesta on noin puoli miljoonaa euroa, mikä sisältää korvauksen alueella kasvavasta puustosta. Näin puuston säilyminen metsäisellä alueella voidaan varmistaa.
Kaupungininsinööri Sara Vilander kertoo, että maanläjitykseen soveltuvaa, Kotkan taajaman lähellä sijaitsevaa aluetta on etsitty jo pitkään. ”Aluetta tarvitaan niin yhdyskuntarakentamisen kuin muun rakentamisen tarpeisiin, sillä rakentajille ei tällä hetkellä ole osoittaa paikkaa rakennushankkeissa tuleville ylijäämämaille. Alueella olisi tarvetta lisäksi säilyttää väliaikaisesti uudelleen käyttöön tulevia maamassoja. Pysyvään sijoitukseen alueelle sijoitettaisiin puhdasta, mutta rakentamiseen soveltumatonta maa-ainesta sekä niin sanottuja kynnysarvomaita. Kynnysarvomaassa on vähäisiä haitta-ainepitoisuuksia, jotka kuitenkin alittavat herkän maankäytön kuten asumisen rajana olevan alemman ohjearvon”, Vilander kertoo.
Kotkan tontti-insinööri Katri Ervastin mukaan alueesta vain osa olisi tulossa maanläjitysalueeksi. ”Hankittava alue on sen verran laaja, että siitä valtaosa olisi jäämässä virkistyskäyttöön. Maanläjitysaluetta on ajateltu siten, että se tukeutuisi Ahlströmin vanhaan kaatopaikkaan. Alustavasti vanhalle kaatopaikalle kulkevaa tietä voitaisiin käyttää uuden maanläjitysalueen kulkureittinä, jolloin häiriö Kyyhkylän ja Itärannan asutukselle säilyisi vähäisenä”, Ervasti toteaa. ”Ensimmäisenä maanhankinnan jälkeen olisi kuitenkin vuorossa asemakaavan laatiminen. Asemakaavaprosessin yhteydessä tehdään alueelta selvityksiä, ja kuullaan myös läheisten alueiden asukkaita”, Ervasti kertoo.
”Uuden maanläjitysalueen hyvä puoli on, että nykyaikaisella tekniikalla ja käytännöin sillä ei ole merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia”, kaupungininsinööri Vilander toteaa. ”Kun alueen täyttäminen pidemmän ajan kuluttua päättyy, se voidaan maisemoida osaksi virkistysaluetta. Viereinen vanha kaatopaikka kuitenkin rajoittaa osaltaan tämän alueen jatkokäyttöä.”