Vaka-blogi:Deep Talk-Hiekkakertomusten voima

Julkaistu 05.09.2022 Kirjoittajalta Jari Laitinen

Vaka-blogin kirjoittajina ovat Kotkan varhaiskasvatuksen S2-opettajat Teija Pylkkänen ja tänä syksynä uutena aloittanut Riikka Tidenberg. Teija ja Riikka ovat vuosia opiskelleet yhdessä ja täydentäneet osaamistaan varhaiskasvatukseen suunnatuissa, kielelliseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen liittyvissä opinnoissa. He tekivät yhteisiä opiskeluprojekteja jo Riikan hoitaessa S2-koordinointia toisessa kunnassa. Nyt Riikan muutettua Kotkaan oli helppo jatkaa yhteistyötä tutun ihmisen kanssa. Blogikirjoituksessa he kertovat tunnelmiaan viimeisimmästä koulutuksestaan ja suunnitelmistaan, joita innostava koulutus heissä herätti.

Deep Talk – Hiekkakertomusten voima

Opiskelupolkujemme varrella olemme saaneet tutustua moniin erilaisiin kieltä ja lukemista edistäviin menetelmiin. Tässä blogissa haluamme kertoa teille Deep Talk -menetelmästä, jonka mahdollisuuksista varhaiskasvatuksessa innostuimme suuresti. Menetelmä tarjoaa elämyksellisen kerrontakokemuksen, ja se soveltuisi mielestämme hyvin päiväkodeissa ja esiopetuksessa hyödynnettäväksi.

Suomessa tätä menetelmää mm. lasten kanssa käytettäväksi on kehittänyt varhaiskasvattaja Tuula Valkonen, jonka koulutukseen saimme osallistua viime keväänä. Koulutus vahvisti ajatuksiamme sen hyödyistä ja S2-opettajina näemme tämän menetelmänä, joka antaa varhaiskasvatuksen ammattilaisille välineitä lasten osallisuuden lisäämiseen ja kuulluksi tulemiseen kielitaidon tasosta tai kielistä riippumatta. Lisäksi sen avulla voi nostaa esiin eri kulttuureihin ja katsomuksiin liittyviä asioita. Tällä hetkellä Deep Talk -menetelmä on jo käytössä eri puolilla Suomea ja varsinkin Länsi-Suomi on ollut edelläkävijänä ja nyt tietysti toivomme tämän rantautuvan myös Kotkaan.

Deep Talk -menetelmässä kerrotaan ikiaikaisia kertomuksia hiekkaan piirtäen ja pelkistetyllä oheismateriaalilla havainnollistaen. Lasten puheessa menetelmän nimi onkin taipunut luontevasti Hiekkakertomukseksi. Kertomusten teemat ovat yleismaailmallisia ja ne esiintyvät eri kulttuurien kertomusperinteissä. Siksi lasten on helppo ymmärtää, mitä tapahtuu ja mistä puhutaan. Ja vaikka lapsi ei vielä osaisi tai jostain syystä haluaisi tai pystyisi sanallisesti kertomaan ja osallistumaan keskusteluun, hän voi miettiä asiaa mielessään ja ilmaista itseään eleillä, osoittaen tai muulla itselleen sopivalla tavalla. Menetelmässä ei ole oikeaa eikä väärää tapaa ajatella, ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia. Ja on sallittua myös pohtia käsiteltävää aihetta omassa mielessään, tuottaa ns. sisäistä puhetta, joka nostaa mieleen itselle tärkeitä ajatuksia. Kertojan vastuulla on huomata, haluaako lapsi ilmaista ajatuksensa muille ja tarvittaessa auttaa siinä.

Itse näimme ensimmäiset hiekkakertomukset koronarajoitusten vuoksi etänä, mutta yllätykseksemme elämyksellisyys ja osallisuuden ja yhdessäolon tunne välittyivät vahvasti myös tietokoneen näytön kautta. Toukokuussa koulutus onneksi mahdollistui lähitapaamisena. Tuolloin osallistujien keskinäinen vuorovaikutus ja yhteisöllisyyden tunne ryhmässä herättivät meissä paljon ajatus- ja tunneprosesseja. Menetelmässä käytetyn hiekan ääni kertojan käsissä sai aikaan vahvoja aistimuksia ja se rauhoitti ja auttoi keskittymään hetkeen. Kuulemamme kertomukset loivat ryhmässä ainutlaatuisen ilmapiirin, joka mahdollisti vahvan yhteisöllisen kokemuksen. Koulutuksessa kokemamme lämmin yhteyden ja läsnäolon tunne vahvisti ajatustamme siitä, että haluamme mallintaa tuota menetelmää. Niinpä päätimme, että jo tämän syksyn aikana tulemme tarjoamaan yksiköille mahdollisuutta tutustua menetelmään. Mikäli kiinnostusta löytyy, aloitamme muutamassa ryhmässä menetelmän mallintamisen ja ohjaamme henkilöstöä sen itsenäiseen käyttöön.

Hiekkakertomushetket etenevät aina saman rakenteen mukaisesti vaiheista toiseen. Toistuva rakenne auttaa lasta ennakoimaan tilanteen kulkua ja lapsen on myös helpompi keskittyä yhteiseen hetkeen. Kertomukset toteutetaan pienryhmissä, jolloin kaikki tulevat kuulluksi ja huomioiduiksi. Kun kaikki ovat asettuneet paikoilleen kertoja kysyy: ”Oletko valmis kuulemaan kertomuksen?” Hän aukaisee lasten eteen hiekkaa sisältävän, säkiksi kootun kankaan ja aloittaa kertomuksen. Hiekka toimii näyttämönä.

Varsinainen kertomus on lyhyt ja se sisältää aina ”ihmettelykysymyksen” eli aiheen, jota on tarkoitus käsitellä. Aihe liittyy usein eettisiin tilanteisiin, joihin jokainen meistä etsii ratkaisua arjessaan. Varhaiskasvatuksessa esim. kaveritaitoja ja oman toiminnan seurausten vaikutusta muihin pohditaan ja harjoitellaan jo pienestä pitäen.

Kertomuksen jälkeen asia linkitetään lapsen omaan arkeen ja kuluvaan päivään. On vuorossa lasten oman päivän rakentaminen, jolloin lapset kertovat, millainen päivä heillä on ollut. Mikä on ollut mukavaa tai kurjaa? Mitä on tapahtunut tai onko tapahtumassa jotain heille tärkeää? Tai mitä tunteita päivän tapahtumat ovat herättäneet? Lapset saavat myös valita oman hahmonsa ja asettaa sen hiekalle rakennettuun päivään. Tässä vaiheessa korostuu ryhmään kuulumisen ja osallisuuden tunne. Jokainen lapsi on osa yhteistä päivää ja toisten kuunteleminen vaikuttaa siihen, mihin hän lopulta haluaa itsensä hiekalla asettaa. Lopuksi irrottaudutaan kertomuksesta ja juhlistetaan yhdessäoloa jutellen ja pienet makupalat nauttien (esim. joku hedelmä tai tuorepala). Kautta aikojen ja kaikkialla maailmassa yhteen kokoontuminen ja yhdessä ruokaileminen ovat olleet yhteisöä ja ystävyyttä vahvistavia tapoja. Niin myös tässä menetelmässä. Kertomuksen jatkotyöskentelynä voidaan sopia vielä jotain toimintaa päiväkodissa tai esiopetuksessa tai vaihtoehtoisesti antaa joku pohdintatehtävä kotiin yhdessä huoltajien kanssa tehtäväksi. Eri kielitaustaisten lasten kanssa on tietysti aina tärkeää käsitellä aihetta kotona myös omilla äidinkielillä. Monikielisten lasten kohdalla huoltajien on hyvä varmistaa, että lapsi pystyy kertomaan äidinkielellään/-kielillään asioista, joita hän oppii ja yrittää ymmärtää suomeksi. Uuden kielen oppiminen helpottuu huomattavasti, jos sanoille löytyy merkitys omilla äidinkielillä.

Vaikka kertomushetket jo itsessään ovat mukaansa tempaavia ja innostavia, niin tavoitteena tietenkin on, että käydyt arvokeskustelut ja lapsissa heränneet pohdinnat alkavat näkyä myös kaikessa hänen toiminnassaan vahvuuksina ja taitoina. Näistä esimerkkeinä ovat mm. vuorovaikutustaitojen vahvistuminen, omien ja toisen vahvuuksien tunnistaminen, empatiakyvyn kehittyminen ja itseluottamuksen kasvaminen.

Piia Laaksonen, KM (Turun Yliopisto), joka oli myös yksi kouluttajistamme, on äskettäin julkaissut tutkimusta tästä aiheesta. Hänen Pro gradu -työnsä tarkoituksena oli selvittää, millaisia asioita kasvatusalan ammattilaiset pitävät merkityksellisinä Deep Talk -toimintahetkissä ja mikä näissä hetkissä heidän mielestään tukee lasten osallisuutta. Kyselyyn vastanneet varhaiskasvattajat olivat kouluttautuneet menetelmään Valkosen johdolla ja käytettyään sitä, he olivat nähneet sen vaikuttavan lapsiin ja ryhmän toimintaan positiivisesti. He nostivat merkityksellisiksi asioiksi lasten kokemana samoja asioita, joita itsekin pidimme tärkeinä ja joista eniten vaikutuimme. Myös osallisuuden näkökulmasta menetelmä koettiin toimivana. Sen mainittiin ilmenevän mm. syvänä tunteena hyväksymisestä sekä kuulluksi ja arvostetuksi tulemisesta keskustelutilanteissa. Menetelmä koettiin sallivana ja sen koettiin rohkaisevan lasta ilmaisemaan ajatuksiaan ja osallistumaan joko kertoen tai toimien, lapselle itselleen sopivin keinoin.

Nyt suuntaamme kohti syksyä ja odotamme toiveikkaina kiinnostuneita kokeilijoita, jotka jakaisivat innostuksemme Hiekkakertomusten voimaan.

Deep Talk – Hiekkakertomusten voima

Sinua saattaisi kiinnostaa