Kaikukortti -toiminta käynnistyy – kortilla ilmaiseksi kulttuurilaitoksiin
Julkaistu 06.09.2022Kotkan kaupunki kumppaneineen ottaa käyttöön valtakunnallisen Kaikukortin. Nyt käynnistyvän toiminnan tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien henkilöiden mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja kulttuurista.
Kotkassa Kaikukortilla voi saada ilmaisia pääsylippuja Kotkan kaupunginteatteriin, Kymi Sinfoniettaan, Maretariumiin ja Merikeskus Vellamoon.
”Haluamme uudella toimintamallilla madaltaa kulttuuripalveluihin osallistumisen kynnystä”, kertoo Kotkan Kaikukortin toinen vastuuhenkilö, vs. hyvinvointikoordinaattori Anne Suur-Uski.
”Kaikukortin voi saada Kotkassa kirjoilla oleva, vähintään 16-vuotias sosiaali- ja terveysalan tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimijan asiakas. Korttia jakavat Kotkassa esimerkiksi Kymsoten Kaikukortti -toiminnassa mukana olevat yksiköt, useat kotkalaiset alan yhdistykset ja muut toimijat sekä Kotkan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden vastuualue”, Suur-Uski kuvailee.
Kortin haltija voi ottaa mukaansa maksuttomilla lipuilla myös alle 16-vuotiaat lapsensa tai lapsenlapsensa. Kaikukorttia jakavilla sote- ja hyte -toimijoilla on käytössään yhteisön Kaikukortteja, joilla yhteisön edustaja voi hankkia itselleen ja alle 16-vuotiaille asiakkailleen yhteisen pienryhmäkäynnin kulttuurikohteeseen. Kaikukortti-kulttuurikohteissa asiakkaan mahdollinen avustaja tai tulkki pääsee aina maksutta sisään.
”Kaikukortti on käytössä noin 60:ssa Suomen kunnassa”, Anne Suur-Uski kertoo.
”Samalla kortilla pääsee siis ilmaiseksi sisään kaikkien Kaikukortti-verkostossa olevien kaupunkien kulttuuri- ja liikuntalaitoksissa”, hän toteaa tyytyväisenä.
Kaikukortti -toiminta käynnistyi alun perin vuonna 2014 opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana Kulttuuripassi-pilottina, josta se on kehittynyt vahvaksi valtakunnalliseksi toiminnaksi. Kaikukorttia hallinnoi helsinkiläisen Kulttuuria kaikille- palvelun Kaikukeskus. Kotkassa toimintaa koordinoivat yhteistyössä kaupungin kulttuuripalvelut ja hyvinvoinnin ja terveyden vastuualue.
Tarkempaa tietoa kortin jakajista ja käyttöehdoista on koottu Kotkan kaupungin verkkosivuille:
https://www.kotka.fi/kaikukortti/