Koirahäkki (ID 130)

Julkaistu 29.08.2022

EI JATKOON

Hei! Kotkansaarella asustaa paljon vanhuksia/eläkeläisiä joilla useimmilla on kaverina pieni koira. Työssäni torikahvilassa törmään usein monen vanhuksen ’ongelmaan’. He mielellään kävisivät aamulenkin lomassa ruokakaupassa. Mutta tänä päivänä pientä rotukoiraa(ei toki muitakaan) ei uskalla jättää esim. pasaatin läheisyyteen tolppaan kiinni. Ehdotukseni onkin: lukolliset koirahäkit johonkin tori-hyvätuuli-pasaatin lähistölle, mikä mahdollistaisi esim. vanhuksille pääsyn kauppaan, apteekkiin yms. Monen koira on läheisriippuvainen joka sitten aiheuttaa esim. kerrostalossa omat hankaluudet haukkumisella. He tulevat usein sitten koiran kanssa ostoksille kahvilaan kun ei voi kotiin yksin jättää koiraa ja kauppaan ei pääse.

Idean hyödyt

Erityisesti auttaisi vanhuksia ja toki muitakin koiranomistajia, kauppa yms. asioimisissa kun ne voisi hoitaa samalla kertaa koiran lenkityksen kanssa. Itselläni myös 2 koiraa kotkansaarella ja monesti joku pieni juttu olisi samalla näppärä hakea kaupasta vaan minne koirat?

Vastaus

Kiitos ideastasi ja osallistumisesta Kotkan kaupungin osallistuvaan budjetointiin. Valitettavasti ideasi ei edennyt jatkoon. Kotkan kaupungin asiantuntijat ovat perehtyneet ideaasi ja arvioineet sen osallistuvan budjetoinnin arviointikriteerien perusteella.

Koirahäkkien asentamisesta aiheutuu jatkuvia huoltokuluja, joita ei voida huomioida Osbussa. Lisäksi on huomioitava mm. mahdolliset avaimen katoamistilanteet tai lukon rikkoutuminen, jolloin täytyy ympäri vuorokauden olla nimetty vastuuhenkilö selvittämään tämän kaltaisia tilanteita. Tällaisia asioita ei voida Osbun kautta järjestää, joten idea ei etene jatkoon.