Kotkan kaupunkipyöräkausi on avattu
Julkaistu 14.04.2022Kaupunkipyöräjärjestelmä kaudelle 2022 avattiin Kotkassa kiirastorstaina ja kausi jatkuu vähintään lokakuun loppuun.
”Pyörämäärä tulee Kotkassa olemaan tänä vuonna 120, eli lisäystä on 30 pyörää verrattuna viime vuoteen”, kertoo Kotkan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen.
”Lisäpyörien ansiosta saamme parannettua pyöräasemaverkoston kattavuutta etenkin Karhulan alueella.”
Kaupunkipyöräasemien sijaintia muokataan tämän kauden aikana aiempia vuosia enemmän tarpeen mukaan.
”Esimerkiksi selvästi opiskelumatkaliikennettä palvelevia asemasijainteja painotetaan kevät- ja syyspuolella, ja keskikesällä puolestaan mukaan tulevat vahvemmin matkailukäytön kannalta keskeiset sijainnit”, Partanen valottaa.
Myös kaupunkilaisilta toivotaan aktiivista palautetta mm. kaupunkipyöräasemien sijainneista.
Kaupunkipyörät osana kestävän liikkumisen edistämistä
”Koska kaupunkipyörät ovat joukkoliikenteen lisäksi yksi keskeinen kaupungin tapa edistää kestävää liikkumista, tulemme sisällyttämään kaupunkipyöräviestintää myös joukkoliikenteen viestintäkäytössä oleviin Jonne&Minne-kanaviin”, kertoo Partanen.
”Tulossa on myös esimerkiksi kaupunkipyöräasemien lisääminen Kotkan seudun reittioppaaseen”.
Huomattavaa on, että joukkoliikenteen Waltti-tuotteet eivät sisällä kaupunkipyörien käyttöoikeutta. Kaupunkipyörien käyttö on kuitenkin myös edullista ja kertavuokrausten lisäksi myös kaupunkipyörien käyttöön on kausituotteita, jotka tekevät säännöllisestä pyöräilystä entistä edullisempaa.
”Jos vain yhtään kuvittelee kaupunkipyörien käyttämistä, kausipassia kannattaa heti harkita”, vinkkaa Kotkan kaupunkipyöräjärjestelmää operoivan Kaakau Oy:n toimitusjohtaja Aleksanteri Repo.
Lisää Kotkan kaupunkipyöräjärjestelmästä:
https://www.kotka.fi/asuminen-ja-ymparisto/kadut-ja-liikkuminen/kaupunkipyorat/