Vauhdikas ja värikäs sovitus tutusta satuklassikosta
Julkaistu 15.02.2022Pasi Hiihtolan, Christian Lindroosin ja Peik Stenbergin käsikirjoittama, Henri Kapulaisen suomentama ja Pia Oinaan ohjaama satuklassikko Pinokkio saa ensi-iltansa Kotkan kaupunginteatterin Naapuri-näyttämöllä lauantaina 19. helmikuuta.
Näytelmässä puuseppä Geppetto on jo kauan toivonut omaa lasta ja päättää lopulta rakentaa sellaisen itse puusta.
Yöllä keiju puhaltaa nukkeen hengen, ja tämä alkaa puhua ja kävellä. Mutta puisella pojalla on paljon opittavaa. Simo Sirkka yrittää toimia Pinokkion omatuntona ja ohjata tätä erottamaan oikean väärästä.
Maailmassa on kuitenkin paljon houkutuksia, ja Pinokkiota kiinnostaa enemmän hauskanpito. Puunukke ja Sirkka joutuvat seikkailuissaan niin teatteriin kuin karkkimaahankin, mutta vaarakin vaanii jatkuvasti. Lopulta Pinokkion on osoitettava, että hänellä on hyvä sydän ja hän välittää muista, jos hän haluaa tulla oikeaksi ihmiseksi.
Satuklassikko saa vauhdikkaan ja värikkään sovituksen, joka tulvii niin hauskoja kuin jännittäviäkin tilanteita, joita rytmittävät mukaansatempaavat laulut.
Kotkan Pinokkion ohjaajan Pia Oinaan mukaan hyvän klassikkosadun merkki on se, että se puhuttelee aina oman aikansa ihmisiä.
”Usein sadussa on kyse hyvän ja pahan kamppailusta ja kun tarkastelee tätä 1800-luvun tarinaa tämän päivän valossa ja tässä yhteiskunnassa, missä me nyt elämme, näytelmässä nousee hieman erilaisia teemoja tutkittavaksi kuin silloin 1800-luvulla. Mielestäni tämä tarina kertoo erityisesti erilaisuudesta, kun Pinokkio hakee itseään hyvin voimakkaasti toisten kautta peilaten. Hän kyselee, että mikä se on se oikea poika, mikä on se elävä ihminen”, Oinas kuvailee.
Pia Oinas sanoo myös, että tämä on satu, joka on täynnä rakkautta ja hän toivookin, että ne aikuiset, jotka tulevat katsomaan näytelmää Naapuri-näyttämölle, juttelisivat omien lastensa kanssa tästä sadusta ja sen teemoista.
”Tämä meidän tulkintamme Pinokkiosta on myös moderni versio ja tämä on myös kotkalainen versio”.
Näytelmän rooleissa ovat Ella Mustajärvi (Pinokkio), Kari Kukkonen, Juho Markkanen, Kalle Kurikkala, Eeva Hautala ja Osku Haavisto.
Lavastus on Anssi Uusnäkin, pukusuunnittelu Anne Hannulan, musiikin toteutus ja räpit Ari Ismälän, valosuunnittelu Paula Penttilän, äänisuunnittelu Tommi Leinosen ja Ari Ismälän ja koreografia Jenni Behmin.
Lue lisää teatterin sivuilta.