Kotkan kaupungin esihenkilöistä lähes 90 prosenttia on valmis suosittelemaan kaupunkia työpaikkana
Julkaistu 16.02.2022Kotkan kaupungin esimiehistä merkittävä enemmistö, lähemmäs 90 %, on valmis suosittelemaan työpaikkaansa tuttavilleen ja on sitä mieltä, että omassa organisaatiossa on hyvät edellytykset tehdä esihenkilötyötä.
Tieto selviää hyvinvointikyselystä, joka tehtiin Kotkan kaupungin esihenkilöille syksyllä 2021. Sähköiseen kyselyyn vastasi marras-joulukuussa 99 esihenkilöä, mikä on 79 % kaikista kaupungin esihenkilöistä.
Esihenkilötyö ja esihenkilöiden oma hyvinvointi ovat olleet paljon esillä koronapandemian aikana. Esihenkilöiden tilanteen kartoittamiseksi ja kehittämisen apuvälineeksi Kotkan kaupungilla toteutettiin Kuntien eläkevakuutusyhtiö Kevan tähän tarkoitukseen kehittämä kysely.
Kyselyn tulokset antavat varsin positiivisen yleiskuvan esihenkilöiden tilanteesta. Esihenkilöiden näkemykset monista asioista ovat myönteisiä.
Kotkan kaupungin esihenkilötoiminnan vahvuuksia ovat kyselyn perusteella vahva sitoutuneisuus, esihenkilötaitojen osaaminen ja työhyvinvointijohtamisen taidot. Myös esihenkilöille suunnattu viestintä koetaan toimivaksi, ja esihenkilötyölle on luotu hyvät edellytykset.
Esihenkilöiden sitoutuneisuutta vahvistaa tunne oikeudenmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta. Esihenkilöiden tehtävät ja vastuut ovat selkeitä ja esihenkilöt tietävät, mitä heiltä odotetaan. Esihenkilöillä on annettu vastuuta ja vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön.
Myös kollegoilta saatu vertaistuki nähdään esihenkilöiden työhyvinvointia tukevana asiana. Esihenkilötyötä arvostetaan. Työnantaja kannustaa osaamisen kehittämiseen – tosin haasteena on, ettei siihen tahdo löytyä aikaa. Kaupungin organisaatio kuitenkin tarjoaa vastausten mukaan monipuolisesti osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia.
Huolta herättää esihenkilöiden kokemus työn liiasta kuormittavuudesta, tehtävien suuresta määrästä ja laaja-alaisuudesta, erityisesti joillakin vastuualueilla. Myös koronapandemian tuoma tilanne on vaikuttanut työyksiköiden arkeen ja esihenkilötyöhön usein kuormitusta lisäten. Esihenkilöiden työmäärä on suuri, mutta silti työssä tunnetaan myös innostusta ja iloa.
Kyselyn tulokset kertovat yleiskuvan Kotkan kaupungin esihenkilötehtävissä olevien työhyvinvoinnin tilanteesta. Kotkassa on tehty pitkäjänteisesti työtä esihenkilötyön kehittämisessä ja tukemissa sekä työhyvinvointijohtamisen rakenteiden luomisessa.
Kyselyn tulokset kertovat, että kehittämistyön suunta on oikea. Esihenkilön hyvinvointi on keskeinen tekijä työyksikön toimivuuden ja myös henkilöstön työhyvinvoinnin kannalta.
Kyselyä ja sen tuloksia on käsitelty ja käsitellään alkukevään aikana esihenkilöinfossa, kaupunginjohtajan johtoryhmässä sekä yhteistoimintaneuvottelukunnan ja kaupunginhallituksen kokouksissa. Kyselytuloksia myös hyödynnetään henkilöstöasioiden yksikön järjestämässä ja toteuttamassa koulutus- ja työhyvinvointitoiminnassa sekä muissa työkyvyn tukitoimissa. Vastuualuekohtaiset raportit jaellaan työyksiköiden esihenkilöille ja vastuualuejohtajat käyvät niistä keskustelua omissa yksiköissään.