Xamkin englanninkielisen koulutuksen hakijamäärä kasvoi hurjasti – Kotkan sairaanhoitajakoulutus vetonaulana
Julkaistu 20.01.2022Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin englanninkielinen koulutus kiinnosti tänä vuonna ennätyksellisen paljon. Kaikkien hakijoiden määrä kasvoi peräti 119,8 % edellisvuoteen verrattuna. Tuolloin hakijoita oli yhteensä 1824, vastaava luku tänä vuonna on 4009.
Myös ensisijaisten hakijoiden määrässä on kasvua. Ensisijaisia hakijoita oli viime vuonna 558, tänä vuonna 743, eli nousua 33 %. Aloituspaikkoja oli tänä vuonna 29 % enemmän, yhteensä 207.
Kaikkien haussa olleiden koulutusten vetovoimaluku oli 3,6. Vastaava luku vuosi sitten oli 3,5. Vetovoimaluku kertoo ensisijaisten hakijoiden määrän yhtä aloituspaikkaa kohti. 19.1. päättyneen haun luvut ovat alustavia ja tarkentuvat hakemusten tarkastamisen myötä.
Uusi englanninkielinen sairaanhoitajakoulutus kiinnosti laajasti
Kotkassa syksyllä alkava uusi englanninkielinen sairaanhoitajakoulutus veti hakijoita erinomaisesti. Nursing-koulutuksessa on aloituspaikkoja 50 ja hakijoita yhteensä 1545, joista ensisijaisia oli 237. Koulutuksen kokonaishakijamäärä on Xamkin historian suurin yhden koulutuksen hakijamäärä.
Ensisijaisten hakijoiden osalta vetovoimaisin koulutus oli tänäkin vuonna Kouvolassa järjestettävä Game Design. Mikkelissä järjestettävistä koulutuksista vetovoimaisin oli Information Technology.
Rehtori, toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen pitää hakijamäärien kasvua ja erityisesti Nursingin suosiota merkittävinä.
”Nursing-koulutuksella edistetään työperäistä maahanmuuttoa ja helpotetaan sairaanhoitajapulaa. Koulutuksen valttina on vahva suomen kielen painotus opintojen alusta saakka. Se mahdollistaa opiskelijoiden työllistymisen Suomeen”.
”Kokonaishakijamäärämme kasvoivat merkittävästi jo toista vuotta peräkkäin, eli olemme sillä tiellä minkä olemme asettaneet strategiassa tavoitteeksi. Työtä on edelleen siinä, että saamme yritysten ja muiden työnantajien kanssa kansainväliset opiskelijat jäämään alueelle valmistumisen jälkeen. Mutta hakijamäärien valtava kasvu osoittaa, että alueelle on tulijoita” , toteaa Saastamoinen.
Valintaprosessin aikataulu
Valintaprosessi jatkuu kevään aikana mahdollisilla koulutuskohtaisilla ennakkotehtävillä tai valintakokeilla. Hakijoiden hakukelpoisuudet tarkistetaan helmikuun puoliväliin mennessä. Kaikki yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 3.6. Opinnot alkavat syksyllä 2022.