Kymsote: Terveysasemien puhelinpalveluun muutoksia
Julkaistu 04.10.2021Kymsoten terveysasemien puhelinpalvelussa tehdään muutoksia. Asiakkaille muutos näkyy siinä, että puhelinpalvelun kuntavalikko poistuu 6.10.2021 kello 8. Muutoksen tavoitteena on toimintatapojen yhtenäistäminen ja valmistautuminen myös Kaiku24-puhelinpalvelun käynnistymiseen. Muutos ei kosketa Pyhtään terveysasemaa.
Soitettaessa Kymsoten terveysasemien puhelinpalveluun numeroon 05 220 2000 asiakkaan ei tarvitse enää valita, minkä kunnan puhelinpalvelussa aikoo asioida. Asiakkaan valittavaksi tulee ainoastaan se, minkä vuoksi hän on ottanut yhteyttä terveysasemien puhelinpalveluun.
(Uusi valikko ja muut ohjeet asiakkaalle löytävät tämän tiedotteen lopusta.)
Puheluihin vastataan puheluiden saapumisjärjestyksessä koko Kymsoten alueella.
”Vaikka asiakas ei enää soiton aluksi valitse asiointikuntaansa, hänet ohjataan hoitoon mahdollisuuksien mukaan asuinalueensa terveysasemalle kuten ennenkin”, projektikoordinaattori Heidi Mäkinen kertoo.
”Kannattaa muistaa, että asiakas voi myös halutessaan asioida Kymsoten alueella millä terveysasemalla tahansa. Eli mikäli toiselta terveysasemalta aika on saatavilla nopeammin ja asiakkaalle tämä sopii, asiakas voi asioida vaikkapa toisen kunnan terveysasemalla niin kiireellisissä kuin kiireettömissäkin asioissa.”
Hoitohenkilöstöä on opastettu puhelinpalvelumuutokseen kokoamalla toimintamalliohjeita ja perehdyttämällä ohjeisiin.
”Muutosvaiheessa puhelimeen vastaajien määrää on lisätty”, Heidi Mäkinen selvittää.
”Muutos vaikuttaa silti hetkellisesti mm. vastaanottoaikojen saatavuuteen. Kiireettömissä asioissa emme välttämättä pysty tarjoamaan hoitajan vastaanottoaikaa sitä tarvitsevalle tai vastaanottoaikaa joutuu odottamaan normaalia pitempään. Siksi toivomme, että kiireettömissä asioissa suosittaisiin sähköistä asiointia ja reseptiasioissa Omakanta.fi-palvelua.”
Puhelinpalvelun rinnalla terveysasemilla on tarjolla laajasti sähköisiä asiointiväyliä. eAsioinnin kautta osoitteessa Kymsote.fi/easiointi voi varata sähköisesti hoitajan vastaanotto- tai soittoajan, peruuttaa varatun ajan tai jättää terveysasemalle yhteydenottopyynnön. Käytössä on myös Omaolo.fi-palvelun oirearviot, joiden avulla voi saada sähköisesti yhteyden terveydenhuollon ammattilaiseen, tiettyjen oireiden kohdalla mahdollisuuden ajanvaraukseen hoitajalle, fysioterapeutille tai lääkärin vastaanotolle tai kotihoito-ohjeet.
Terveysasemien puhelinpalvelun muutoksella Kymsote valmistautuu myös Kaiku24-asiakaspalveluyhtiön aloittamiseen tammikuun 2022 aikana.
Ohjeet terveysaseman puhelinpalvelun asiakkaille
Soita numeroon 05 220 2000. Kuuntele nauhoitteelta ohjeet tarkasti.
Valitse numeronäppäintä 1–4 painamalla, mitä asiasi koskee:
- Varatun ajan peruuttaminen: valitse 1 (jätä ääniviesti)
- Kiireellinen asia: valitse 2 (odota vapautuvaa asiakaspalvelijaa tai jätä takaisinsoittopyyntö)
- Muu asia, esimerkiksi laboratoriotulosten kysely tai vastaanottoajan varaaminen: valitse 3 (odota vapautuvaa asiakaspalvelijaa tai jätä takaisinsoittopyyntö)
- Rokotusajan varaaminen (linjavalinta avoinna koronarokotusten ja kausirokotusten aikaan): valitse 4 (jätä takaisinsoittopyyntö)
Voit jättää takaisinsoittopyynnön arkisin klo 8–12. Nauhoite ohjeistaa, miten jätät takaisinsoittopyynnön. Valikossa 4 (rokotusajat) on käytössä ainoastaan takaisinsoitto klo 8–16.
Vastaanottoajan voit myös perua tekstiviestillä numeroon 050 902 4016 tai eAsioinnin kautta.
Kuulovammaisia palvelemme tekstiviestinumerossa 050 902 4017.