Lasten Kulttuuriviikot digitaalisena 7.–28.2.
Julkaistu 01.02.2021Lasten kulttuuriviikkoja vietetään Kymenlaakson ja Loviisan alueella jo 39. kerran. Tänä vuonna tapahtumassa päästään kokeilemaan jotain aivan uutta, sillä luvassa on monipuolinen ohjelmakattaus kulttuuri- ja taideohjelmaa digitaalisten esitysten, työpajojen ja tapahtumien muodossa.
Vallitsevien koronarajoitusten vuoksi tarjolla oleva ohjelma järjestetään pääosin digitaalisesti. Järjestäjät haluavat taata turvallisen kulttuurikokemuksen osallistujille sekä tapahtumissa työskenteleville taiteilijoille.
Lasten Kulttuuriviikoille on avattu uusi tapahtumasivusto internetiin. Aiempina vuosina ohjelma on totuttu lukemaan kotiin jaettavista ohjelmalehtisistä, mutta tänä vuonna ohjelma löytyy osoitteesta www.lastenkulttuuriviikot.fi
Sivustolta löytyy lisäksi osallistumislinkit tapahtumiin, Lasten Kulttuuriviikkojen yhteistyökumppanit, sekä julistekilpailun näyttelytyöt.
Lasten Kulttuuriviikkojen digiohjelmaa on tarjolla Kymenlaakson ja Loviisan alueen päiväkoteihin, esiopetukseen ja kouluihinkin. Lapsiperheille ja lapsille kodeissa katsottavaksi löytyy monenlaista ohjelmaa, joissa on mukana kuntakohtaisia ohjelmia sekä kaikille kunnille yhteisesti suunnattuja ohjelmia.
Haminassa seikkaillaan lumoavassa satuholvistossa ja talkoillaan taidepajoissa. Kotkan ohjelman pääpaino on varhaiskasvatukselle ja kouluille kohdennetuissa sisällöissä, joissa taiteilijat viihdyttävät lapsia TikTok –työpajoilla, musiikki- ja tanssielämyksillä.
Kouvolassa on koettavissa Taikasirkusta, musiikkikonsertteja, satujoogaa sekä virtuaalinen Satuseikkailu ulkoillen. Loviisassa muun muassa lorutellaan ja tarinoidaan digitaalisten satutuntien merkeissä.
Miehikkälässä, Virolahdella ja Pyhtäällä katsojat tempaa mukaansa digitaalinen interaktiivinen Taikashow. Virolahden kirjastossa on esillä Johanna Kareen näyttely: Minuunkin Sattui. Näyttelyssä suomalaiset julkisuuden henkilöt kertovat tarinoita omista kiusaamiskokemuksistaan ja selviytymisestä.
Esitysten ja työpajojen toteutustavat vaihtelevat live-streamin, tallenteiden ja hybridien välillä, joissa osa materiaaleista on katsottavissa tiettyinä ajankohtina ja osa Lasten kulttuuriviikkojen ajan.
Päiväkodeille, esiopetukselle ja kouluille on tarjolla monipuolinen ohjelma digitaalisesti Lasten Kulttuuriviikkojen aikana. Osa live-esityksistä on siirretty myöhemmälle keväälle.