Uusia näkökulmia yksilövalmennuksella

Julkaistu 18.02.2020 Kirjoittajalta Anna Vanhala

Uusia näkökulmia yksilövalmennuksella

Kotkassa kokeillaan in-house coachingia

 

Mitä on coaching? Lyhyesti selitettynä se voisi olla ”hyviä kysymyksiä ja vielä parempia vastauksia”; luottamuksellista ja uusia näkökulmia etsivää keskustelua, joka tähtää tavoitteiden toteutumiseen.

Kenelle coaching sopii? Vastaisin, että kuka hyvänsä voi hyötyä kuulluksi tulemisesta ja oman elämän tai työn tavoitteita tukevasta keskustelusta. Erityisen hyödyllistä coaching on yleensä henkilölle, jolla on käsissään ajankohtainen, ratkaisemista kaipaava pulma tai tilanne. Vapaaehtoisuus on mielestäni ehdottomasti paras lähtökohta valmennukselle. Siihen omasta tahdostaan hakeutuva on yleensä valmis näkemään vaivaa ratkaisujen eteen sekä ottamaan vastuuta tilanteestaan. Coaching ei kuitenkaan ole oikea tai ainakaan pääasiallinen vaihtoehto silloin, kun tilanne edellyttää terveydenhuollon asiantuntemusta tai vaikkapa terapiaa, kuten esimerkiksi vakavissa masennus- tai työuupumustapauksissa.

Millaisia asioita coachingissa käsitellään? Mitä erilaisimpia kysymyksiä tai haasteita voidaan lähestyä valmennuksen keinoin. Työpaikan tarjoama sisäinen valmennus voi tukea työntekijää vaikkapa työuraan, työhyvinvointiin tai työyhteisössä toimiseen liittyvissä kysymyksissä. Myös esimiestyön pohdintaan valmentava keskustelu soveltuu hyvin.

Millaisiin periaatteisiin coaching nojautuu? Valmennustoiminnan perusfilosofiaan ja työtapoihin kuuluu tavoitteellisuus ja ratkaisukeskeisyys. Keskeistä on luottamus siihen, että asiakas pystyy löytämään itselleen sopivia ratkaisuja ja toimintavaihtoehtoja asettamiensa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Valmentaja auttaa asiakasta laajentamaan näkökulmiaan, tunnistamaan ja käyttämään jo olemassa olevia voimavarojaan sekä löytämään uusia keinoja tavoitteidensa saavuttamiseen.

Miksi coaching on hyödyllistä? Usein jo asioiden – oman tilanteen, siihen liittyvien haasteiden ja mahdollisten ratkaisuvaihtoehtojen – selittäminen omien kuvioiden ulkopuoliselle henkilölle koetaan hyödylliseksi. Ääneen sanottuna asiat alkavat yleensä hahmottua selkeämmin myös itselle. Valmentaja auttaa miettimään sopivia tavoitteita sekä toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi sekä tukee tilanteen seurantaa ja arviointia.

Kotkan kaupunki tarjoaa keväästä 2020 alkaen henkilöstölle työpaikan sisäistä yksilövalmennusta, niin sanottua in-house coachingia. Coaching on tarkoitettu kaikille Kotkan kaupungilla työskenteleville, niin työntekijöille kuin esimiehillekin. Valmennusprosessin kesto voi olla minimissään yksi tapaaminen, mutta yleensä useamman kerran jatkumo on hyödyllinen. Valmennukset toteuttaa Kotkan kaupungin henkilöstöpalveluiden työhyvinvointitiimi.